Nyt suojainsotkun taustoja avaa Tiina Jylhää avustava Kari Uoti: Kaupan piti olla jo selvä, "sitten rahat maksettiinkin toiseen suuntaan" – kiistää Helvetin enkeli -uhkailut

Huoltovarmuuskeskus pahoitteli virheitä suojavarustehankinnoissa illalla pitämässään tiedotustilaisuudessa 2:26
Maskikaupan taustalla outo riita.

Kauneusyrittäjä Tiina Jylhä ja liikemies Onni Sarmaste riitelevät siitä, kumpi on huijannut kumpaa Huoltovarmuuskeskuksen kanssa tehdyssä kaupassa. Tiina Jylhän avustaja, oikeustieteen tohtori Kari Uoti sanoo, että Jylhä on tehnyt yrityksensä lukuun kaupan Huoltovarmuuskeskuksen kanssa suojainten toimittamisesta ja ollut uskossa, että kauppa pitää.

– Huoltovarmuus on tehnyt tilauksen ja kysynyt, että mille tilille maksetaan. Sitten tässä kohtaa väliin on tullut mukaan tällainen kaveri kuin Onni Sarmaste, joka on toiminut tavalla, että sovittu maksu ei mennytkään päämiehen firmalle, vaan se maksettiin Sarmasteen osoittamaan suuntaan, Uoti sanoo.

Uotin mukaan Sarmaste oli ottanut yhteyttä Jylhään, sillä hänen italiainen asiakkaansa haluaisi ostaa suojavarusteita. Jylhän tallinnalainen plastiikkakirugiayritys on koronan aikana keskittynyt varusteiden kauppaan.

Heidän välisissä keskusteluissa oli myöhemmin ilmennyt, että Sarmasteella on yhteyksiä myös Suomen Huoltovarmuuskeskukseen. 

– Ja sitä kautta tämä yhteistyö lähti liikkeelle. 


Uoti: Sarmaste oli osallisena

Uotin mukaan Sarmaste oli mukana kaupanteossa ja neuvotteluissa, mutta varsinainen sopimus oli Jylhän ja Huoltovarmuuskeskuksen välinen. Sarmasteen oli määrä saada vain osuus voitosta, jos kauppa toteutuu.

– Se on ollut yhteishanke, mutta sitten kävikin niin, että kun hanke meni maaliin, se siirtyikin eräiden tapahtumien kautta vain hänen hankkeekseen, Uoti sanoo. 

Sarmaste itse on kertonut osallisuutensa jupakkaan olevan hieman erilainen. Hän väittää, että on yrittänyt ostaa asiakkaansa haluamia tarvikkeita Jylhältä, mutta tämä ei ole niitä pystynyt toimittamaan. 

Asianajaja Uoti sanoo, ettei tiedä kaikkia Jylhän ja Sarmasteen välisiä keskusteluja. Hänen tietääkseen he eivät ole edes tavanneet. Hänen näkemiensä asiakirjojen mukaan Jylhän yritys on tehnyt tarjouksen tarvikkeiden toimittamisesta maaliskuun lopulla. 

– Päämieheni oletti, että Huoltovarmuuskeskus maksaa sen sovitun ennakkomaksun päämieheni yrityksen tilille Tallinnaan. Ja näin ei tapahtunut, joten aloimme ihmetellä missä raha on, ja se olikin lähtenyt ihan eri tileille.

– Tämä oli nyt se ongelma. Päämieheni ei tiennyt tai kuvitellut, että tällaista voisi tapahtua. 

Uotin mukaan Jylhä on elänyt kuvitelmassa, jonka mukaan hän on solminut Huoltovarmuuskeskuksen kanssa sopimuksen, jonka perusteella rahat maksettaisiin hänelle. 

– Mutta Huoltovarmuuskeskus näiden vaiheiden jälkeen maksoikin toiseen suuntaan. 

Kiistää yhteyden Sarmasteen ikkunan rikkomiseen

Kuvio on oikeastaan vasta tämän päivän aikana selvinnyt Uotille, ja he aikovat tehdä poliisille tutkintapyynnön jupakan vaiheista ja mahdollisista rikoksista.

Suomen Kuvalehden jutussa Sarmaste sanoo, että riidan yhteydessä hänen ikkunastaan olisi heitetty kivi ja häntä olisi uhattu Helvetin enkeleillä, jotka perivät häneltä viittä miljoonaa euroa.

– Jos joku tällaisia väittää, kannattaa viedä poliisille. Aika hurjalta vaikuttaa, Uoti toteaa. Uotin mukaan hänen asiakkaansa kiistää, että olisi tällaisten tekojen takana. 

– Hän ei todellakaan tällaista sotkua toivonut. 

Lue myös:

    Uusimmat