Tiesitkö tätä syleilyn klassikkoasennosta? Vapauttaa mielihyvähormonia ja sopii niin halailuun kuin väsyseksiinkin
Esileikin merkitystä seksissä korostetaan monesti, mutta myös ”jälkileikki” on olennainen osa tervettä ja onnellista seksielämää. Ja mikä olisi halailuun parempi asento kuin lusikka?
Vanhoista taideteoksista päätellen lusikka on ollut suosittu rakastavaisten asento jo satojen vuosien ajan – kuten myös hieman rajumpi asento, seksi takaapäin. Mutta miksi lusikassa oleminen on niin miellyttävää? Entä mitkä ovat halailun hyödyt? Miestenlehti Men’s Health selvitti asiaa.
Läheisyys tuo mielihyvää ja rentouttaa
Seksiin ja parisuhteeseen erikoistunut yhdysvaltalainen psykoterapeutti Sari Cooper muistuttaa, että iho on ihmisen suurin elin. Suurin osa ihmisistä nauttii ihokontaktista, joka saa aikaan mielihyvää ja turvallisuuden tunnetta sekä saa olon rakastetuksi.
Seksivalmentaja Pam Costa puolestaan kertoo, että kumppanin halailu lusikassa aiheuttaa hengityksen hidastumista ja syvenemistä. Osapuolten hengitysrytmillä on myös tapana muuttua samanlaisiksi.
– Tämä ei tunnu vain rentouttavalta, vaan vapauttaa myös oksitosiini-hormonia, jonka tutkijat ovat yhdistäneet kiintymyksen tunteisiin sekä seksuaaliseen kiihottumiseen, Costa sanoo.
Jo viisi minuuttia halailua lusikka-asennossa voi Costan mukaan lähentää pariskuntaa emotionaalisesti.
Samoilla linjoilla on psykoterapeutti Rebecca Hendrix. Hän sanoo lusikka-asennon olevan intiimiyden muoto, joka auttaa hermostoamme rentoutumaan. Lusikka-asennossa toisiaan halailevien rakastavaisten verenpaine laskee, mikä antaa kehollemme viestin rentoutua.
Sopii myös osaksi seksiä
Lusikka voi olla myös seksiasento. Erityisen hyvin se toimii väsyneenä – kuten myös nämä "väsyseksiasennot". Rakastelu lusikassa mahdollistaa myös naisen klitoriksen hyväilyn helposti penetraation aikana.
LUE MYÖS: Kysely paljastaa, mitä ihmiset tekevät seksin jälkeen – toimitko samoin?
Seksin jälkeenkin lusikka-asento toimii – varsinkin silloin, kun toisella osapuolella on vaikeuksia katsoa silmiin aktin jälkeen. Lusikka on seksin jälkeiseen halailuun hyvin intiimi asento, joka viestii rakkaudesta toiseen. Nämä viisi tapaa luovat osaltaan läheisyyden tunnetta seksin jälkeen.
Lusikkaan liittyvät haasteet ovat selätettävissä
Pitkät aika samassa asennossa voi tuntua puuduttavalta. Lisäksi toisen ihmisen lämpö voi tehdä olosta tukalan. Onneksi ongelmaan on ratkaisu.
Hendrix kehottaa aluksi etsimään itselleen mukavan asennon.
– Joillekin se tarkoittaa pään nojaamista käsivarteen, kun taas toisen tarvitsevat kramppeja ja puutumista ehkäistäkseen lisää tukea, kuten tyynyn, kätensä alle tai jalkojensa väliin, hän kertoo.
Vaihtelua lusikkaan saa, kun ”roolit” kääntää toisin päin. Jos olet aina se ”pieni lusikka”, joka on selin ”isoa lusikkaa” kohden, voi olla hauska vaihtaa paikkoja. Se voi olla nautinnollista ja miellyttävää molemmille osapuolille.
Lähde: Men's Health
Uusimmat
-
22:15
Estonia-onnettomuuden pelastusoperaation johtaja muistelee kohtalokasta yötä: "Ei olisi uskonut, että sellaista tapahtuu"
-
22:09
Maaleja mättävä kyläseura järkyttää Espanjan jalkapalloa – nappasi La Ligan kärkipaikan Real Madridilta ja Barcelonalta
-
22:02
Sanna Marinilla jälleen uusia työkuvioita – kirjoitti sopimuksen ulkomaisen manageritoimiston kanssa
-
21:39
Kansalaisaloite Venäjän konsulaatin lakkauttamiseksi Ahvenanmaalla sai allekirjoitukset täyteen, mutta ei tule etenemään eduskunnassa
-
21:27
Liiga-ilta tarjosi kuohuttavia käänteitä – Kärpiltä dramaattinen loppu, jumboseura vaihtui
-
21:20
Artisti Pink heitti ympärileikkauksia kritisoineen katsojan ulos konsertistaan: "Tunnetko itsesi nyt hyväksi?"
-
21:19
Lakers-legenda paljasti yllättävän haaveensa – "Voisin todella harkita"
-
21:04
Koulukiusaaminen vei 15-vuotiaan Olivian hengen – äiti toivoo, että nuoria kuunneltaisiin
-
20:48
Raju taklaus pysäytti SM-liigassa – tähtipuolustaja talutettiin jäältä: "Nyt taitaa käydä pahasti"
-
20:45
Espanjan parlamentti ei kelpuuttanut konservatiivipääministeriä
-
20:30
Olli Salo poltti päreensä: Tappara iski kiistanalaisen johtomaalin – menikö tämä tuomio oikein?
-
20:16
Pelle Heikkilä näyttelee Estonia-sarjassa – lämpötila oli kuvauksissa pahimmillaan 60 astetta: "Onneksi olen suomalainen ja ollut paljon saunassa"
-
20:15
Mehiläinen: Julkisesta palvelusta ei ole apua työterveyden 3,5 miljoonan sairaanhoitokäynnin helpottamiseksi – tyrmää arvion "turhista käynneistä"
-
20:10
HJK:n nuorelta tähtikiiturilta hämmästyttävä maali – jalkapallon Suomen mestaruus ratkeamassa
-
20:05
Amber hyppäsi poikansa kaulaan jalkapallo-ottelun jälkeen ja herätti someraivon
-
20:00
Näin ilmaston roima lämpeneminen mullistaa hiihtoa Suomessa ja Lapin laskettelukeskuksissa: "Meidän on keksittävä toisia vaihtoehtoja"
-
19:55
IS: Kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnöissä uusi käänne – poliisi aikoo tutkia "kiinnostavia" kohteita joessa tarkemmin
-
19:45
Elokuvantekijä huijasi ilmaistyövoimaa ja maalaili miljoonatuottoja – puliveivarilla oli budjetista satojentuhansien sijaan koossa vain pari tonnia
-
19:44
Kultaleijona räpeltää SM-liigassa – nyt oli selostajallakin huomautettavaa
-
19:36
Armenialaisviranomaiset: Jo yli kolmannes Vuoristo-Karabahin asukkaista on paennut Armeniaan
-
Lataa lisää