Tiesitkö? Lääkäri kertoo, miksi hampaisiin sattuu – ja miksi tuska on oikeasti hyödyllistä
Hampaat ovat ihmiskehon yksi olennainen työkalu, jolla ruoka hienonnetaan helpommin nieltäväksi ja paremmin sulaviksi palasiksi. Mutta miksi kovaan hommaan kouliintuneeseen purukalustoon sattuu aina välillä? Live Science -sivusto selvitti perimmäisen syyn hammaskipuun.
Vihloo ja särkee. Syöminen – yksi elämän edellytyksistä – ei tahdo sujua kivun vuoksi. Miksi hampaat näin temppuilevat?
Hammaslääkäri Julius Manz kertoo yksinkertaisen syyn. Hampaissa on kolme kerrosta: hammasydin eli pulpa, hammasluu sekä kiille. Ainoastaan hammasydin tuntee kipua, sillä siellä kulkevat hammasta hermottavat hermot. Hammassärky on suojamekanismi, jonka tarkoituksena on varmistaa, että ihminen huomaa purukalustonsa vaurioituneen ja tekee asialle jotain.
Esimerkiksi yhteen hampaaseen rajoittuva vihlominen voi johtua hampaassa olevasta reiästä, vuotavasta paikasta, mikromurtumasta tai ienvetäytymästä. Laajempi vihlonta puolestaan voi olla oire harjausvauriosta, kuluttavasta purennasta tai ravinnon liiallisesta happamuudesta.
Hampaissa tuntuva särky voi olla oire esimerkiksi reiästä tai tulehduksesta.
Aikuisen hampaat eivät korvaudu uusilla
Oireiden on tarkoitus välttää kipeiden hampaiden käyttöä ja saada ihminen suojaamaan hampaistoaan. Jos ihminen ei kokisi hampaissaan kipua, hän jatkaisi niiden käyttöä tilanteissa, jotka vahingoittavat niitä. Lopputuloksena olisi pahimmillaan hampaan tuhoutuminen, mikä on erityisen ongelmallista aikuisille ihmisille, joiden hampaat eivät korvaudu uusilla.
Heikko hammasterveys ei kerro vain purukaluston ongelmista, vaan se on liitetty myös sydän- ja verisuonitauteihin sekä syöpiin.
Lähteet: Live Science, Terveyskirjasto 1 & 2
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää