Tiedemiehet varoittavat uusista hurrikaaneista

Hurrikaanitutkijoiden laskelmien mukaan uuden, ison hurrikaanin todennäköisyys on 43 prosenttia.

Coloradon yliopiston hurrikaanitutkijat ennakoivat, että Meksikonlahden rannikolle voi iskeä Katrinan suuruusluokkaa oleva hurrikaani syyskuun tai lokakuun aikana.

Poikkeuksellisen aktiivinen hurrikaanikausi on vasta puolivälissä, ja asiantuntijoiden laskelmien mukaan uuden, ison hurrikaanin todennäköisyys on 43 prosenttia. Ennusteiden mukaan tänä vuonna Meksikonlahdella esiintyy jopa 20 trooppista myrskyä.

Hurrikaanien runsautta tänä vuonna selitetään sillä, että meri on ollut tavallista lämpimämpi eikä myrskyjä lieventäviä tuulia ja lämpötilavaihteluita ole esiintynyt.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat