Ruotsalaisen Thomas Enqvistin tennisura on katkolla. 31-vuotias Enqvist aikoo pitää tauon, jonka pituudesta ei ole tietoa. Enqvist ei osallistu ainakaan kauden viimeiseen Grand Slam -turnaukseen Yhdysvaltain avoimiin, joka pelataan elo-syyskuussa New Yorkissa.
Ennenaikaisesti päättynyt pelikausi 2005 oli Enqvistille pettymys. Hän hävisi kesäkuussa Wimbledonin ensimmäisellä kierroksella eteläkorealaiselle Lee Huyng-Taikille, eikä ole sittemmin pelannut.
Enqvist kävi taannoin olkapääleikkauksessa, jonka jälkeen hänen syöttönsä ei ole palannut ennalleen.
Enqvist voitti Australian avointen ja Wimbledonin juniorimestaruudet vuonna 1991. ATP-kiertueella hän on voittanut 19 turnausta ja pitänyt parhaimmillaan maailmanlistan neljättä sijaa vuonna 1999.
(MTV3-STT-TT)
