THL: Huumeiden ongelmakäyttäjiä yhä enemmän

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) arvioi huumeiden ongelmakäyttäjien määrän  kasvaneen Suomessa.

Nuoria ongelmakäyttäjiä vaikuttaisi kuitenkin olevan vuonna 2012 vähemmän kuin 2000-luvun alussa. Nyt ongelmakäyttäjistä lähes puolet on 25–34-vuotiaita. 

Opioidien ja amfetamiinien ongelmakäyttäjiä arvioitiin olevan 18 000 – 30 000 vuonna 2012. Tutkimuksen perusteella amfetamiinien ongelmakäyttäjiä arvioidaan olevan 11 000 – 18 000 ja opioidien ongelmakäyttäjiä 13 000 – 15 000. Tutkimusasetelman muutosten takia ongelmakäyttöarvion tulokset eivät ole täysin vertailukelpoisia aiempien ongelmakäyttöarvioiden tulosten kanssa.

Päihdehuollon huumeasiakkaiden taustoissa ja elämäntilanteissa ei ole viime vuosina tapahtunut muutoksia. Vuonna 2013 asiakkaat olivat pääosin miehiä (68 %) ja valtaosin 20–34-vuotiaita (63 %). Asiakkaiden koulutustaso oli matala ja työssäkäynti ja opiskelu harvinaista (21 %). Päihteiden sekakäyttö oli yleistä. Asiakkaista 62 prosentilla oli ainakin kolme ongelmapäihdettä.

Opioidikorvaushoidossa oli vuonna 2011 noin 2 400 asiakasta.

Vuonna 2012 Tilastokeskuksen kuolinsyytilaston mukaan huumeisiin kuoli 213 henkilöä, kun vuonna 2011 vastaava luku oli 197.

Huumetilanne Suomessa 2014 -raportti kokoaa yhteen huumetilannetta kuvaavat tilasto- ja tutkimustiedot. 

Lue myös:

    Uusimmat