Theo, 24, piti aluksi itsensä kuvaamista tyhmänä Mun maailma -sarjaa varten – sitten hän tajusi yhden asian
Theo Ihonen, 24, tunnetaan myös artisti Fugena ja rap-artisti Cledoksen dj:nä. Hänet nähdään Mun maailma -sarjassa, jonka viisi nuorta ovat elämänsä käännekohdassa.
Theo Ihonen, 24, tunnetaan artisti Fugena ja rap-artisti Cledoksen dj:nä. Hän on seurannut pitkään Arman Alizadin tekemisiä ja ollut tämän fani aina. Kun Theo näki, että dokumentaristi hakee ihmisiä ohjaamaansa Mun maailma -sarjaan, hän päätti tarttua tilaisuuteen.
– Laitoin hänelle viestiä, ja siitä se lähti. Kokemuksena tämä oli avaava ja oppi itsestään uusia asioita. Opin myös vloggaamaan ja avautumaan. Sitä lähdin hakemaankin, Theo kertoi MTV Uutisille.
Alizadin ohjaama Mun maailma vie 27. maaliskuuta alkaen MTV Katsomossa viiden 18–25 -vuotiaan nuoren maailmaan, joiden elämä on eräänlaisessa käännekohdassa. Sarja koostuu päähenkilöiden itse kuvaamista videopäiväkirjoista sekä seurantamateriaaleista, jotka nivoutuvat yhteen päähenkilöiden elämässä tapahtuvien asioiden myötä.
Aluksi itsensä kuvaaminen tuntui Theosta tyhmältä: hän pohti, kenelle puhuu ja ketä se edes kiinnostaa.
– Tuli väkisin puristettu olo. Mutta sitten tajusin, että se on tavallaan koko homman pointti. Mutta en ehkä enää vloggaisi, vaan mieluummin joku kuvaisi vieressä minua.
Theon oli välillä vaikeaa löytää motivaatiota kuvata itseään, koska häntä ei juuri kiinnosta puhua omista asioistaan.
– Olisin halunnut, että ihmiset vain katsovat vierestä, mitä teen, eikä niin, että selitän, mitä teen, Theo pohti.
Katso videolta, miten Theo Ikonen kokee muuttuneensa Mun maailma -sarjan myötä.
Mun maailma alkoi MTV Katsomossa ke 27. maaliskuuta. Jaksoja julkaistaan kolme jaksoa viikossa keskiviikkoisin. MTV Katsomo+ -tilaajille julkaistaan ensimmäisellä viikolla kuusi jaksoa, jonka jälkeen sarjaa julkaistaan kolmen jakson viikkotahdilla keskiviikkoisin.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää