TeliaSonera tarjoutui ostamaan loputkin Eesti Telekomista

Teleoperaattori TeliaSonera kertoi tänään tarjoutuneensa ostamaan loputkin virolaisesta Eesti Telekomista.

TeliaSonera on valmis maksamaan hieman yli puolikkaasta 500 miljoonaa euroa. TeliaSonera omistaa nyt Eesti Telekomista noin 49 prosenttia. Viron valtiolla on noin 27 prosenttia osakkeista. Loput on muilla sijoittajilla.

Kaupalla yhtiö haluaa vahvistaa asemiaan Itämeren alueella. Virolaisoperaattorilla on hieman vaille puoli miljoonaa matkapuhelinasiakasta. Lankapuhelinliittymiä on hieman vähemmän. Yhtiön viime vuoden liikevaihto oli 4,8 miljardia Viron kruunua eli noin 307 miljoonaa euroa.

Ennen tarjousajan umpeutumista Eesti Telekom on jakamassa omistajille 8 Viron kruunun eli noin 51 sentin osingon. TeliaSoneran mukaan Eesti Telekomin hallintoneuvosto kannattaa hallituksen osinkoesitystä. Yhdessä osingon kanssa tarjoushinta on hieman päälle 12 prosenttia enemmän kuin Eesti Telekomin osakkeen keskihinta 12 viime kuukauden aikana. TeliaSonera ilmoitti samalla, ettei se korota tarjoustaan.

- Tarjoushinta heijastelee niitä synergiaetuja, jotka TeliaSonera arvioi saavansa kaupan seurauksena, yhtiö tiedotti.

Synergiahyötyjä uskotaan tulevan erityisesti yhteishankinnoista ja tietotekniikan investointien keskittämisestä. Kaupan ehtona on, että TeliaSonera saa omistukseensa vähintään 85 prosenttia osakkeista ja Viron kilpailuviranomaiset hyväksyvät kaupan. TeliaSonera omistaa Eesti Telekomia Baltic Tele -yhtiön kautta.

Virolaisyhtiön hankinta kuuluu osana TeliaSoneran suunnitelmiin vahvistaa asemiaan Pohjoismaiden ja Baltian johtavana teleoperaattorina. Suunnitelma julkistettiin jouluna 2002, kun ruotsalainen Telia ja suomalainen Sonera yhdistettiin.

- Vahvistamme asemaamme alueella, ja molemmat yhtiöt hyötyvät siitä, TeliaSoneran toimitusjohtaja Anders Igel viestitti pörssitiedotteessa.

Yksityiskohtaiset tiedot tarjouksesta julkaistaan myöhemmin. Voimassa olevan osakassopimus rajaa TeliaSoneran omistusosuuden nykyiseen 49 prosenttiin. Sopimus umpeutuu toukokuun alkupuolella.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat