Telian tulos kasvoi roimasti

Ruotsin valtion omistama teleyhtiö Telia paransi tuntuvasti tulostaan viime vuonna. Telian tulos rahoituserien jälkeen kasvoi liki 70 prosenttia 6,8 miljardiin kruunuun ja liikevaihto kasvoi 46 miljardista 51 miljardiin kruunuun.

Telian mukaan tuloksen paraneminen johtui toimintojen rationalisoinnista ja volyymin kasvusta, kun sekä matkapuhelinten että internet-palvelujen vahva kasvu lisäsi myyntiä. Yhtiön rahoitusasemaa taas paransi eräiden omaisuuserien ja italialaisen Omnitelin omistusosuuden myynti.

Telia on yhdistymässä Norjan valtiollisen teleyhtiön kanssa telejätiksi, jonka yhteenlaskettu liikevaihto nousee lähes 80 miljardiin kruunuun. Ruotsin ja Norjan hallitukset kaavailevat yksityistävänsä kolmanneksen yhtiöstä vuoteen 2000 loppuun mennessä.

Tänä vuonna Telia ennakoi telealan kilpailun painavan hintoja alaspäin Ruotsissa, mutta myynnin kasvun ja rationalisointitoimien vaikuttavan toisaalta positiivisesti yhtiön tulokseen.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat