Televisiomainonnan säännöksiä noudatettu melko hyvin

Tuore tutkimus kertoo, että kaupalliset tv-kanavat ovat noudattaneet televisiomainontaa koskevia säännöksiä kohtuullisen hyvin.

Parhaiten toteutui pitkien elokuvien 20 minuutin sääntö, jonka mukaan elokuvaa ei saa keskeyttää mainoskatkolla useammin kuin 20 minuutin välein. Urheilua lähettävällä kanavalla monet sponsoritunnisteista olivat hyvin mainosmaisia, eikä niistä käynyt selvästi ilmi, että kyse oli sponsoroinnista.

Viestintävirasto on tutkinut viime vuoden marras-joulukuussa esitetyn televisiomainonnan kestoa ja sijoittelua niin sanottuun prime time -aikaan kolmella kaupallisella kanavalla.

Muissa pitkissä ohjelmissa paitsi elokuvissa 20 minuutin sääntöä ei täysin noudatettu. Niissäkin mainoskatkojen välissä esitettiin keskimäärin 15-17 minuuttia varsinaista ohjelmaa. Mainonnan erottaminen ohjelmasta katkotunnuksilla toteutui lähes aina. Täysin ilman katkotunnusta olevia mainoskatkoja oli muutama. Katkotunnusten käyttö ohjelmien välillä on lisääntynyt aiempaan verrattuna.Myös mainonnan määrää koskevia sääntöjä kanavat noudattivat melko hyvin, sillä yhtä tasatuntia kohden sallittu mainosmäärä ylittyi parissa tapauksessa.

Tutkimus selvitti myös ohjelmien yhteydessä esitettyjen sponsoritunnisteiden määrää, kestoa ja sijoittelua sekä sisältöä. Kahdella kanavalla tunnisteiden määrä ja kesto ovat pysyneet lähes samoina parina viime vuotena.

Ensimmäistä kertaa tutkimuksessa mukana olleella, urheilua lähettävällä kanavalla sponsoroituja ohjelmia esitettiin huomattavasti enemmän.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat