Tekstiviestipotkuista 77 000 euron lasku

Britanniassa Devonissa tarjoilijan tekstiviestillä irtisanonut ravintolan omistaja on määrätty maksamaan tarjoilijalle 60 000 puntaa eli 77 000 euroa. Korvaussummassa on erottamisen lisäksi kyse tarjoilijaan kohdistuneesta seksuaalisesta häirinnästä.

Tapahtumat saivat alkunsa pihviravintolassa, kun tarjoilija syytti ravintolan esimiestä seksuaalisesta häirinnästä. Tarjoilijan mukaan esimies oli tarttunut hänen rintoihinsa ja puristanut itsensä väkisin naista vasten. Lisäksi esimies oli syyttänyt tarjoilijaa seksin harrastamisesta ravintolan omistajan kanssa.

Kun tarjoilija kertoi ahdistelusta ja syytöksistä ravintolan omistajalle, sai hän kaksi päivää myöhemmin vastaukseksi tekstiviestin.

"Luulen, että on parempi, ettet tule enää töihin. En pitänyt tavasta, jolla toit tapauksen esiin. Siitä jäi huono maku ja ei kulu aikaakaan, kun teet jotain vastaavaa uudelleen", omistaja runoili.

- Lähetin hänelle kalleimman koskaan lähetteämäni tekstiviestin, kiroili ravintolan omistaja.

- Tämä voi tuhota minut ja koko yritykseni. Olen vihainen, hän jatkoi.

Asiaa käsitelleen tuomarin mukaan ravintolassa oli flirttaileva ilmapiiri suhteellisen nuoren henkilöstön ja vanhempien esimiesten välillä.

Tarjoilija on oikeudessa muun muassa myöntänyt esitelleensä silikonirintojaan kolmesti työpaikallaan.Tarjoilijan mukaan esittelyyn ei kuitenkaan liittynyt seksuaalisia vivahteita. Ravintolan omistaja on naisen käytöksestä eri mieltä.

Omistaja on irtisanonut ravintolan esimiehen tapauksen takia.

Oikeudenpäätöksestä kertoo Daily Mail.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat