Teinitytöille syyte houkuttelusta sidontapornoon

Nuorin syytetyistä tytöistä on vasta 16-vuotias ja vanhinkin vain parikymppinen. Päätekijänä pidetylle miehelle lankesi muun muassa syyte myös seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorelta.

Yksi mies ja kolme nuorta naista ovat saaneet Helsingin käräjäoikeudessa syytteen sidontapornojutussa.

Heitä syytetään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kaksi syytetyistä nuorista on alle 18-vuotiaita.

63-vuotiaan miehen epäillään houkutelleen alaikäisiä tyttöjä pornokuviin, joissa käytettiin erilaisia välineitä ja sidottiin. Kolmen muun syytetyn uskotaan avustaneen miestä hankkimalla ja houkuttelemalla kuvauksiin kavereitaan, tuttujaan ja kavereidensa kavereita.

Oikeudessa päätekijäksi syytetty peitteli tiukasti kasvojaan. Ruudulliseen pikkutakkiin pukeutunut harmahtavatukkainen mies suojasi molemmilla käsillään kasvojaan, vaikka oikeuden puheenjohtaja kielsi salissa kuvaamisen jo ennen istunnon alkamista.

Päätekijänä pidetylle miehelle lankesi syyte myös seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorelta ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta. Mies on ollut vangittuna jo pitkään.

Nuorin syytetty vain 16-vuotias

Nuorin syytetyistä tytöistä on vasta 16-vuotias ja vanhinkin vain parikymppinen. Oikeussalissa oli paikalla paitsi syytettyjen nuorten vanhempia myös kaupungin sosiaalityöntekijöitä. Juttu käsitellään oikeudessa suljetuin ovin. Asiakirjat ovat salaisia seuraavat 40 vuotta.

Poliisin päästyä tapauksen perään se alkoi paisua kuin pullataikina. Vaatealan yrittäjänä toimineella miehellä laskettiin alun perin olleen viisi uhria. Poliisilla oli kuitenkin hallussaan kuvia alaikäisiltä näyttävistä tytöistä, joista moni oli tutkinnan alkuvaiheessa vailla nimeä.

Poliisi pyysi tyttöjä ilmoittautumaan, ja yhtäkkiä uhriksi epäiltyjen määrä lähes kaksinkertaistui. Myös syytteen saaneet nuoret naiset on laskettu uhrien joukkoon, sillä heidätkin on puhuttu pornokuvauksiin.

Osa uhreiksi epäillyistä tytöistä on alle 16-vuotiaita eli lain mukaan vielä lapsia.

Video- ja valokuvaukset on poliisin mukaan tehty miehen liiketilassa ja kantakaupungin asunnossa. Miehen uskotaan maksaneen tytöille kuvauksista rahapalkkioita. Hänen hallustaan on löydetty pornografisia kuvia ja videoita.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat