Teinien kuvottava jäynä opettajille hakee vertaistaan – et ehkä halua tietää näiden lettujen salaisia ainesosia

Yhdysvaltalaisten teinien väitetään kokanneen kotitaloustunnilla lettuja, joihin he lisäsivät kuvottavia mausteita – kehon nesteitä.

Teini-ikä on usein haastava vaihe niin nuorelle, vanhemmille kuin opettajillekin. Kapinointi auktoriteetteja vastaan voi näkyä esimerkiksi niskurointina, päihteiden käyttönä tai hyvän maun rajan ylittävinä piloina.

Jälkimmäisestä syytetään nyt ohiolaisen Olentangy Hyatts Middle School -koulun oppilaita. Yläkoululaisten väitetään tehneen kotitaloustunnilla lettuja, joihin he lisäsivät siemennestettä ja virtsaa.

”Salaisilla ainesosilla” ryyditetyt letut tarjoiltiin opettajille. Asiasta kertoo muiden muassa yhdysvaltalainen WBNS-10TV-uutiskanava.

Mahdolliset syytteet odottavat nuoria kokkeja

Koulun mukaan oletettu tapaus sattui oppilaiden kokkikilpailussa ”Global Gourmet” -kurssilla. Viranomaisilta saatujen tietojen mukaan ällöttävän reseptin paljastanut video levisi oppilaiden välityksellä, ja koulun henkilökunta oli yhteydessä poliisiin.

Paikallinen sheriffi tutkii asiaa, mutta syytteitä ei ole vielä nostettu. Syytenimike voisi olla törkeä pahoinpitely, sillä oletettu rikos tapahtui koulussa ja kohdistui opettajiin.

Erään epäillyn asianajaja varoittaa WNBS-10TV:n haastattelusta kuitenkaan tekemästä liian hätäisiä johtopäätöksiä. Asianajajan mukaan kyseessä saattaa olla vain kepponen, eikä kenenkään ruokaan välttämättä ole laitettu siemennestettä tai virtsaa. Asiaa selvitetään parhaillaan laboratoriokokeilla.

Koulun tiedotteen mukaan oppilaiden ja opettajien turvallisuus on laitokselle kaikkein tärkeintä. Mikäli tapaus paljastuu todeksi, kaikki väkivaltaan syyllistyneiksi katsotut joutuvat vastaamaan teoistaan.

Ei ensimmäinen kyseenalainen pila

Kouluissa on tapahtunut epäilyttäviä piloja ennenkin – vaikkakin ohiolaisten oppilaiden väitetty teko hakee ällöttävyydessään vertaistaan.

Yhdysvalloissa oppilaat joutuivat toukokuussa vaikeuksiin hakkeroituaan itsensä koulun sähköpostijärjestelmään, jossa he lähettivät oppilaille ja opettajille muistutuksen ”pakollisista penistarkastuksista”.

Samaten nämä amerikkalaiset koululaiset keittivät itselleen melkoisen sopan lisättyään pilailutarkoituksessa leivoksiin seksilääkettä.

Alapää selvästi kiinnostaa teinejä. Näin keskustelet seksistä asiallisesta teinin kanssa.

Koulujen seksivalistukseen potkua 10:20
Väestöliiton ja Sexpo-säätiön edustajat neuvoivat Huomenta Suomessa helmikuussa 2017, miten seksistä ja seksuaalisuudesta tulisi puhua kotona ja kouluissa

Lue myös:

    Uusimmat