Miten teinille puhutaan seksistä? ”Kunnioittava suhtautuminen opitaan kotona”

Kun nuori tulee ikään, jossa kaivataan konkreettista tietoa seksuaalisuudesta ja seksistä, aikuisen tulisi osata vastata. Nuorten seksuaalikasvatuksen tueksi on nyt avattu uusi maksuton nettisivusto nimeltä Koulun terveyskirjasto.

Seksuaalisuus on keskeinen osa ihmisenä olemista. On tärkeää, että nuoret oppivat taitoja, joiden avulla he voivat itse päättää seksuaalisuudestaan ja suhteistaan eri kehitysvaiheissa.

13–19-vuotiaille suunnattu Koulun terveyskirjasto sisältää opetusmateriaalia, tiivistelmiä sekä asiantuntijoiden ja nuorten itsensä laatimia videoita muun muassa seurustelusta, parisuhteen pelisäännöistä, seksuaalisuuden portaista ja seksuaalisuuden monimuotoisuudesta.

Kaikille avointa ja maksutonta materiaalipankkia voivat hyödyntää niin kasvatusalan ammattilaiset, vanhemmat kuin nuoret itse.

– Nuorille Google ja Wikipedia ovat tutut tietolähteet, mutta Koulun terveyskirjastoon ohjaamalla voin opettaa samalla lähdekriittisyyttä. Kaupallisia sivustoja on kosolti tarjolla, mutta en koe mielekkääksi ohjata oppilaita mainonnan ääreen, Espoon Ruusutorpan koulussa työskentelevä terveystiedon ja liikunnan opettaja Essi Lautala sanoo.

Seksologian asiantuntija Tarja Santalahti on laatinut kasvattajille seksuaalisuutta ja terveyttä käsittelevän kattavan viisiosaisen kokonaisuuden. Materiaali sopii opetukseen ja sisältää myös asiantuntijan näkemyksiä seksuaalikasvatuksesta erilaisissa tilanteissa koulussa ja kotona.

Tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen tärkeää

Koulun terveyskirjaston Seurustelun pelisäännöt -aineiston avulla voi keskustella nuoren kanssa hyvän seurustelusuhteen tunnusmerkeistä: tasa-arvoisuudesta, tasapainoisuudesta, turvallisuudesta ja omien ajatusten ja tunteiden vapaasta ilmaisusta.

Hyvät ystävyyssuhteet toimivat turvaverkkona ja suojaavat alistavilta ihmissuhteilta. Ystävien säilyttäminen onkin tärkeää. Rajoittava mustasukkaisuus ei kuulu hyvään seurustelusuhteeseen.

– Parisuhteessa ei voi sanella, millainen toisen pitää olla tai mitä hänen pitää tuntea. Kunnioittava suhtautuminen toisiin opitaan kotona, sanoo Santalahti.

Mitä tulee seksuaalisuuteen seurustelusuhteissa, ikäkaudet ovat erilaisia ja jokainen kulkee omaa tahtiaan. Koulun terveyskirjastosta löytyvä seksuaalisuuden portaat -malli (E. Korteniemi-Poikela ja R. Cacciatore) auttaa aikuista ymmärtämään nuoren psykoseksuaalista kehitystä ja antaa välineitä nuoren tukemiseen.  Mallin avulla myös nuori itse saa keinoja kehittää omia tunne- ja vuorovaikutustaitojaan sekä ymmärrystä itsensä suojaamisesta.

Tue nuorta olemaan oma itsensä

Nuori ei voi valita seksuaalista suuntautumistaan eikä sukupuoltaan, ja hänellä on oikeus kasvaa oman identiteettinsä mukaiseen sukupuoleen ja seksuaalisuuteen.

Koulun terveyskirjaston seksuaalisuuden monimuotoisuutta käsittelevät aineistot auttavat aikuista ja nuorta ymmärtämään sukupuolen ja seksuaalisuuden monimuotoisuutta. Kehitykseen kuuluu erilaisia vaiheita, joista osa voi olla ohimeneviä tai persoonaan liittyviä piirteitä.

Turvallinen kokemusten jakaminen aikuisen kanssa auttaa nuorta jäsentämään kokemustaan. Pelko torjutuksi tulemisesta saattaa estää asiasta puhumisen kokonaan, ja salaisuuden kantaminen aiheuttaa pahimmillaan eristäytymistä, masennusta ja vaikeuksia koulussa.

Koulun terveyskirjaston materiaali on vapaasti käytettävissä vuoteen 2020.

Lähde: Duodecim

"Ihmiset kysyvät suoraan, miten te kehtaatte?"

Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen ja seksuaaliterapeutti Marja Kihlström soisivat seksuaalisuudesta puhuttavan avoimemmin. Aihetta käsiteltiin Huomenta Suomessa huhtikuussa 2017.

Seksistä avoimesti bloggaavat: Ihmiset kysyvät, miten te kehtaatte 7:40

Lue myös:

    Uusimmat