Tehdään seinäpinta kolmiulotteiseksi

Päivän kotikäynnillä oli kohteena reilun kokoinen, todella valoisa olohuone, jonka päätyseinä pinnoitettiin kolmiulotteisella sisustuspaneelilla. Sillä saadaan aikaan todella kaunista, elävää pintaa.

Paneelin voi latoa seinään monella tavalla, joten ensimmäiseksi on päätettävä, millaisen kuvion lautojen haluaa siihen luovan: aivan epäsäännöllisen, toistuvia kuvioita vai peräti täsmällisen raidoituksen.

Paneelilautojen runko on mdf:ää ja ne on pinnoitettu tavalla, joka kestää valmistajan mukaan hyvin kosteutta - ei kuitenkaan roiskevettä.

Laudat kiinnitettiin koolaukseen, jonka jaon tulee olla 400 - 500 mm.

Ensimmäiseksi tarkistettiin lattian suoruus, joka määrää paljolti jatkotoimet. Laudat kiinnitetään koolauspuihin yläreunastaan erityisillä kiinnikkeillä. Laudan kaikissa reunoissa on kaksi samansuuntaista uraa ja pinnan elävyys saadaan aikaan vaihtelemalla kiinnikettä eri uriin eri lautojen kohdalla - tässä tarvitaan ennakkosuunnitelmaa.

Tosin tällä kertaa saatiin ohjeeksi asetella laudat oman mielen mukaan työn edetessä, joten sen erikoisempaa kaaviota ei nyt tarvittu.

Toimitus sisältää kaikki tarvittavat kiinnikkeet, ruuvit ja mahdollisesti tarvittavat pienet välikalikat, joilla esimerkiksi ylimmän tai alimman laudan etäisyys saadaan tasattua oikeaksi silloin, kun lauta kiinnitetään kauemmas koolauspuusta. Kalikka laitetaan tueksi laudan ja koolauspuun väliin.

Työkaluiksi riittävät tavallisimmat käsityökalut; tosin panelointitöissä tulee usein tarve kaventaa joitakin lautoja ja siinä kunnon sirkkeli on ehdottomasti paljon käsisahaa kätevämpi.

Ylimmät ja alimmat laudat kiinnitettiin viimeistelynaulaimella. Jos viimeistelynaulaimen naulanpäät häiritsevät - niiden havaitsemiseksi vaaditaan kyllä aika keskittynyttä tuijotusta läheltä seinää - niitä voi peitellä maalaamalla yli pikkuisella vesivärisiveltimellä.

Koolauslaudan kohdalle pannaan aina kiinnike, samoin jatkoskohtaan, jos se sattuu koolauspuiden väliin.

Kuhunkin lautamalliin on saatavissa juuri siihen sopivat peitelistat, jos jalkalistaa tai muuta peitelistaa haluaa. Tässä jätettiin nurkkiin sekä katon- ja lattianrajoihin 5 mm rako, joten niitä ei käytetty. Kun laudat asennetaan tällä tavalla 'puhtaasti', ne on katkaistava huolellisesti ja tarkasti.

Paneelia voi asentaa sekä kattoon että seiniin. Tässä käytetty oli sävyltään antiikkitammi, mutta sitä on saatavissa seitsemää muutakin mallia. Pinnasta tuli todella tyylikäs ja erityisen makean vaikutelman antavat seinää viistosti valaisevat halogeenilamput.

Lisätietoja:

JAPE Group Oy, Vantaa, Petikko (myös näyttely)

www.japegroup.com

Lue myös:

    Uusimmat