Technopolisilta osakeanti

Technopolis Oyj:n hallitus on päättänyt kutsua ylimääräisen yhtiökokouksen pidettäväksi 20.2.2002 päättämään osakepääoman korottamisesta uusmerkinnällä. Yhtiö aikoo järjestää osakkeenomistajien merkintäetuoikeuteen perustuvan uusmerkinnän, jolla on tarkoitus kerätä enintään 7 miljoonaa euroa omaa pääomaa.

Osakepääoman korottamisen tarkoituksena yhtiöllä on seuraavien 12- 18 kuukauden kuluessa toteutettavaksi suunnitellun investointiohjelman omarahoituksen varmistaminen. Investointiohjelma kohdistuu sekä Oulun seudulle että pääkaupunkiseudulle. Osakepääoman korotuksella varaudutaan myös mahdollisiin yritys- ja kiinteistöostoihin.

Osakkeet tarjotaan merkittäväksi yhtiön osakkeenomistajille heidän merkintäetuoikeutensa mukaisesti. Osakeannissa liikkeeseen laskettavat osakkeet vastaavat noin 20 prosenttia yhtiön osakkeiden määrästä ja niiden tuottamista äänistä osakeannin jälkeen edellyttäen, että osakeanti merkitään kokonaisuudessaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat