Teatteritalohanke kuumentaa tunteita Espoossa

Keskustelu uuden teatteritalohankkeen kustannuksista ja tarpeellisuudesta käy kuumana Espoossa juuri kunnallisvaalien alla.

Omaa ajanmukaista teatteritaloa on puuhattu jo vuosia. Espoo edellyttää erilaisten säästövaihtoehtojen tutkimista, koska alkuperäinen teatteritalohanke olisi maksanut kaupungille 6 miljoonaa euroa vuodessa.Siihen olisi kuulunut kaksinäyttämöinen vierailuteatteri, joka olisi toiminut runsaan 30 vakituisen työntekijän voimin. Nyt suunnitelmaa on karsittu.

Vaikka enemmistö on myötämielinen, talohankkeen puolustajia ja vastustajia löytyy yli puoluerajojen.

Kristillisdemokraattien Antero Laukkanen pitää teatteria ylimitoitettuna.

- Se on ylimitoitettu hanke ja mielestäni se pitäisi viedä tuonne kulttuuritalon yhteyteen, jota voisi laajentaa. Teatteri pitäisi laittaa sinne., mihin se oikeasti kuuluu, sanoo Laukkanen.

Espoon teatteri torjuu kritiikin ja tähtää omaan kansainväliseen profiiliin.

- Me tuotaisiin tänne parhaat esitykset maailmalta. Nyt meille mahtuu vain pieniä, mutta sitten saataisiin isompiakin ja samalla se voisi olla vienti-ikkuna ulospäin, maalailee Espoon kaupunginteatterin johtaja Jussi Helminen.

Teatteritalon lopullisesta suunnitelmasta päätetään ensi vuoden aikana.

Lue myös:

    Uusimmat