Täydellinen aamiainen miehille: Kasvattaa lihaksia ja lisää halukkuutta

Tutkijoiden mukaan erityisesti yli 30-vuotiaiden miesten tulisi keskittyä ruokavaliossaan yhä enemmän testosteronihormonin boostaamiseen.

Tutkimusten mukaan testosteronitasot laskevat vuosi vuodelta miehen päästessä 30 vuoden ikään. Testosteronivaje voi näkyä muun muassa ärtyneisyytenä, vihaisuutena sekä seksuaalisena haluttomuutena. Henkisen tasapainon lisäksi testosteroni on tärkeä hormoni myös lihasten rakentumisen ja rasvanpolton kannalta. Tutkimusten mukaan riittävä testosteronitaso voi ehkäistä myös erilaisia sairauksia, kuten syöpää ja kakkostyypin diabetesta

Muun muassa näiden syiden vuoksi miesten pitäisikin tutkijoiden mukaan kiinnittää yhä enemmän huomiota siihen, kuinka paljon testosteronia he saavat ruokavalion kautta. Erityisen tärkeää on kiinnittää huomiota siihen, mitä suuhunsa pistää ennen ja jälkeen nukkumaanmenon. Ravitsevaan aamiaiseen kannattaa siis panostaa.

Muista riittävä rasvansaanti

Elimistö muodostaa testosteronia kolesterolista, joten riittävä rasvan saanti on elintärkeää testosteronitasojen ylläpitämiselle. Myös rasvan laadulla on väliä: tyydyttyneiden ja kertatyydyttymättömien rasvahappojen kuten oliiviöljyn runsas saanti on tutkimuksissa yhdistetty koehenkilöiden korkeampiin testosteronitasoihin. Muita hyviä rasvanlähteitä ovat esimerkiksi pähkinät kananmunat ja rasvaiset kalat. Myös lihansyönnistä on todettu olevan apua testosteronitasojen nostamiseen.

Täydellinen aamiainen miehille

Valmista aamiaiseksi esimerkiksi kasviksia sisältävä munakas. Munakkaan sekaan kannattaa pilkkoa myös valkosipulia, sillä valkosipulin sisältämä yhdiste vähentää stressihormoni kortisolin tuotantoa. Jos kortisolia on elimistössä liikaa, häiriintyy testosteronin tuotanto.

Riittävä D-vitamiinin saanti on myös erittäin tärkeää testosteronihormonin tuotannolle, joten muista maitotuotteet ja rasvaiset kalat ruokavaliossasi. Aamiaiseksi sopii vaikkapa se perinteinen lasi maitoa.

Näitä aineksia miesten kannattaa suosia ruokavaliossaan:

– D-vitamiinipitoiset tuotteet, kuten maito ja rasvaiset kalat
– Kananmunat
– Kukkakaali, parsakaali ja muut vihannekset
– Pinjansiemenet
– Sinkkipitoiset ruoat, kuten osterit, maksa, poronliha, vehnäleseet

Lähde: Men's Health

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat