Tavastia viettää 40-vuotissynttäreitä arkistoja tonkimalla

Helsingin keskustassa sijaitseva rock-klubi Tavastia täyttää viikonloppuna 40 vuotta.

Tavastian maine on legendaarinen etenkin suomalaismuusikoiden keskuudessa: jos pääset Tavastian lavalle, olet todellakin lyönyt itsesi läpi.

- Rock-klubeja ei vuosien saatossa ole kovinkaan monta Suomessa ollut. Tarvitaan hyvä sijainti, hyvä akustiikka ja innostuneita tekijöitä, Tavastia-klubin toimitusjohtaja Juhani Merimaa pohtii roolin syntymistä.

Muistoja - onko niitä?

Synttärijuhlan kunniaksi Tavastian verkkosivuille on koottu lista kaikista vuosikymmenten aikana järjestetyistä keikoista.

- Oli aika hidasta puuhaa. Olemme huonoja arkistoimaan, joten aika paljon saimme tonkia lehti-ilmoituksia ja mikrofilmejä, Merimaa kuvailee listan kokoamista.

Merimaan mukaan Tavastialla on nähty lukuisia ikimuistoisia keikkoja. Esimerkiksi suureen kansainväliseen suosioon nousseen HIM-yhtyeen perinteiset uudenvuodenkeikat ovat aina lähellä sydäntä.

- Sitten on keikkoja, joiden takia täytyy tehdä paljon yleisölle näkymätöntä työtä. Eräskin bändi oli jo hajonnut ja jäsenet kulkeneet omille teilleen. Heidät koottiin eri Euroopan maista, ja keikka oli mahtava, Merimaa muistelee.

Merimaan mukaan keikalle saapuvat esiintyjät eivät ole kummemmin hämmästyttäneet raidereillaan - esiintymissopimuksen liitteillä, joissa esiintyjä vaatii klubilta tiettyjä järjestelyjä keikan onnistumiseksi. Yleensä vaatimukset liittyvät tekniikkaan tai turvatoimiin panostamiseen.

- Frank Sinatra halusi vain tietyn jenkkimerkin purkkikeittoa. Siouxsie & The Bansheesin manageri halusi viinilämpötilan mittarin, vaikka viini olikin vain halpiskamaa, Merimaa naurahtaa.

Elävä musiikki pitää pintansa

Kunnioitettavaan neljänkymmenen vuoden ikään saapuessaankaan Tavastia ei Merimaan mukaan ole valmis konsepti.

- Tavastia on aina aikakauteen sidottu. Bändit muuttuvat ja teknologia kehittyy. Uskon kuitenkin, että kiinnostus elävään musiikkiin kasvaa edelleen, ja toivottavasti Tavastialla on jatkossakin merkittävä rooli sen esittämisessä.

Katso kaikkien Tavastia-keikkojen listaklubin verkkosivuilta.

Lue myös:

    Uusimmat