Tätä Soini kauppasi Obaman neuvonantajalle: ”Voi ostaa, jos hyvää haluaa”

Ulkoministeri Timo Soini on parhaillaan virallisella vierailulla Washingtonissa. Kahdenkeskisessä tapaamisessa presidentti Barack Obaman turvallisuuspoliittisen neuvonantajan kanssa Soini pääsi mainostamaan muun muassa Suomen jäänmurtajia maailman parhaiksi.

MTV Uutiset tavoitti ulkoministeri Soinin heti neuvonantaja Susan Ricen tapaamisen jälkeen.

– Meillä oli runsaan puolen tunnin hyvä keskustelu. Arktiset asiat, USA:n läsnäolo Euroopassa, maahanmuutto, Ukraina ja Syyria olivat keskustelun pääaiheita, Soini kertoo.

Soini korosti Ricelle, että Naton läsnäolo Euroopassa lisää turvallisuutta ja vakautta. Hän pääsi myös kysymään Yhdysvaltain presidentinvaaleista.

– Minä kysyin tietenkin, että miten Yhdysvaltain presidentinvaaleissa käy, mutta hänkin sanoi ettei kukaan tiedä, Soini kertoo nauraen.

Erityisen huolissaan sekä Soini että Rice olivat Syyrian tilanteesta ja sen aiheuttamista pakolaismääristä. Soinin mukaan Yhdysvalloissa ja Euroopassa ollaan samaa mieltä, että Turkin kautta koordinoituun ihmissalakuljetukseen pitäisi puuttua voimakkaammin.

– Meidän pitäisi iskeä suoraan liigoihin. Pitäisi paljastaa ne ihmiset, jotka ovat mukana ihmiskaupassa ja hommaavat niitä pakolaisveneitä. Rice oli samaa mieltä, Soini kertoo.

”Kaikki parhaat ovat suomalaisia”

Suomesta tulee Yhdysvaltojen jälkeen Arktisen neuvoston puheenjohtajamaa. Soini pääsikin kauppamaan Obaman neuvonantajalle Suomen jäänmurtajaosaamista.

– Ilmoitin heille, että 60 prosenttia maailman jäänmurtajista on tehty Suomessa ja kaikki parhaat jäänmurtajat ovat suomalaisia. Kerroin heille, että niitä voi ostaa, jos hyvää haluaa, Soini kertoo. 

Lue myös:

    Uusimmat