Tämäkö on vuoden hittiominaisuus puhelimissa?

Mobile World Congress lukuisine laitepaljastuksineen lähestyy kovaa vauhtia. Eräs MWC:n tuntumassa nähtävä puhelin on LG G5, jonka näyttö esittää yhtiön uusimman paljastuksen mukaan väsymättä tietoja käyttäjälleen.

LG julkaisi on julkaissut Facebookissa GIF-kuvan, joka esittelee G5:n uutta Always ON -näyttöä. ”Älä koskaan nukahda, vaikka muut niin tekevät”, kertoo julkaisuun kirjoitettu teksti. LG G5:een on siis tulossa näyttö, joka voidaan osittain pitää päällä aina. Kuvamateriaalin perusteella aina päällä olevalta näytöltä voi nopeasti tarkastaa esimerkiksi kellonajan ja mahdolliset ilmoitukset.

Erilaisia aina päällä olevia näyttöjä ja vilkaisunäkymiä on nähty aiemminkin esimerkiksi Moto- ja Lumia-puhelimissa. LG:n paljastus on kuitenkin erityisen mielenkiintoinen juuri nyt, sillä eilen kerroimme Samsungin suunnittelevan jatkuvasti päällä olevaa näyttöä Galaxy S7:ään. Mikäli Samsungin tavaramerkkihakemus osoittaa oikeaan suuntaan, on erilaisista always on -näytöistä muotoutumassa erittäin suosittu ominaisuus vuodelle 2016.

Huhujen perusteella LG G5:een odotetaan muun muassa tuplakameraa, sormenjälkitunnistinta ja erikoista irtoavaa alaosaa, joka saattaa helpottaa akun vaihtoa. Puhelin esitellään virallisesti 21. helmikuuta.

Lue myös:

    Uusimmat