Tässä yleisimmät nivelsairaudet ja niiden hoitomuodot
Reumatologi Kai Immonen kertoo, että nivelsairauksia hoidetaan muun muassa lääkityksellä, leikkauksilla ja ruokavaliolla.
Nivelsairaudet jaetaan akuutteihin ja kroonisiin. Kroonisista nivelsairauksista nivelrikko on kaikkein yleisin.
– Sitä hoidetaan kipulääkkeillä, pääasiassa parasetamolilla ja tulehduskipulääkkeillä. Sairastuneelle suositellaan myös liikuntaa, joka ei kuitenkaan saa olla iskutyyppistä, sillä niveliin kohdistuvaa kuormitusta pitää keventää. Sairauden loppuvaiheessa tehdään keinonivelleikkauksia, reumatologi Kai Immonen kertoo.
Tulehduksellisista nivelsairauksista nivelreuma on kaikkein merkittävin.
– Sitä sairastaa noin 0,8 prosenttia väestöstä eli Suomessa noin 30 000 henkilöä. Sairaus pyritään rauhoittamaan nivelreuman hoitoon tarkoitetuilla lääkkeillä ja nivelten paikallishoidoilla, kuten kortisoni-injektioilla. Hankalissa tapauksissa, jotka eivät reagoi perinteiseen reumalääkitykseen, siirrytään herkästi biologisiin lääkkeisiin.
– Kun reumalääkkeet eivät vielä olleet yhtä tehokkaita kuin nykyään, jouduttiin tekemään paljon nivelten puhdistusleikkauksia. Nyt niiden tarve on huomattavasti vähentynyt. Leikkaushoito, kuten keinonivelen asentaminen tai jonkin nivelen jäykistäminen, kertoo siitä, että lääkehoidossa on epäonnistuttu, Immonen sanoo.
Klamydia tai salmonella laukaisijoina
Muita yleisiä nivelsairauksia ovat muun muassa nivelpsoriaasi, selkärankareuma ja reaktiiviset niveltulehdukset.
– Reaktiiviset niveltulehdukset ovat enemmän nuorten ihmisten sairauksia. Niitä laukaisevat lähinnä limakalvoinfektiot, kuten klamydia, salmonella ja yersinia.
Osalla taudit menevät ohi, toisilla ne kroonistuvat.
– Jos sairaus aiheuttaa moniniveltulehduksen, hoito on hyvin samanlaista kuin nivelreumassa. Aluksi tauti kuitenkin oletetaan ei-krooniseksi: käytetään nivelten paikalliskortisonihoitoja sekä suun kautta annettavaa kortisonia. Massiivista monilääkehoitoa ei aloiteta ilman syytä.
Kihti yleistynyt ylipainon myötä
Myös kihti kuuluu nivelsairauksiin. Se on yleistynyt sitä mukaa, kun ihmiset ovat tulleet ylipainoisemmiksi.
– On enemmän metabolista oireyhtymää: ihmiset sairastavat diabetesta ja verenpainetauteja. Akuuttivaiheessa kihtiä hoidetaan tulehduskipulääkkeillä ja kortisonilla. Sen jälkeen siirrytään varsinaisiin kihtiin tarkoitettuihin lääkkeisiin ja ruokavalioon. Markkinoille on tulossa myös uusi Adenuric-lääke, jolle on vielä haettava Kelan korvattavuutta, Immonen sanoo.
Reumasairauksia esiintyy myös lapsilla ja nuorilla.
– Suurimmalla osalla lapsuusiän reuma ilmenee niin sanottuna harvojen nivelten tulehduksena: jokin suuri tai keskisuuri nivel, kuten polvi tai nilkka, tulehtuu. Harvinaisempi Stillin tauti tulehduttaa monia niveliä ja nostattaa kuumeen. Se on erittäin vaikeahoitoinen. Useimmiten käytetään useita reumalääkkeitä ja biologisia lääkkeitä osana yhdistelmähoitoa.
– Myös aikuisten nivelreumaa taudin kulultaan muistuttavaa moniniveltulehdusta, polyartriittia, esiintyy lapsilla. Sitä hoidetaan reumalääkkeillä.
Myös bakteerit ja virukset sairastuttavat
Jos nivelsairaus on akuutti, se voi parantua usein itsestään.
– Virusinfektioihin, kuten parvovirukseen ja Pogostan tautiin, voi liittyä niveloireita. Niitä lievitetään tulehduskipulääkkeillä tai hankalammissa tapauksissa paikallishoidolla. Borreliainfektioihin liittyvää niveltulehdusta hoidetaan antiobiooteilla.
– Myös bakteeri-infektio voi aiheuttaa akuutin ja märkäisen niveltulehduksen esimerkiksi polveen tai lonkkaan. Bakteerin aiheuttamia nivelsairauksia hoidetaan antiobiooteilla ja nivelen kirurgisella tähystyksellä, huuhtelulla ja puhdistuksella, Immonen sanoo.
Studio55.fi/Piia Simola
Kuvat: Lehtikuva
Uusimmat
-
02:00
STT:n vertailu: Tässä ovat suurten ja pienten lukioiden kärkikymmeniköt
-
23:12
Kanadan maastopalot siirtyneet idästä länteen: "Pelottavia aikoja"
-
23:08
Upea maailmanennätys Timanttiliigassa! Firenzen ilta huipentui häkellyttävään suoritukseen
-
22:52
Yhdysvallat välttyi ajautumasta maksukyvyttömyyteen: "Katastrofaalinen talousromahdus vältetty"
-
22:47
Wilma Murto tuloskunnostaan: "Tämä toistaa tuttua kaavaa"
-
22:45
Näin raikui suvivirsi Joensuussa 18000 laulajan voimin!
-
22:36
Wilma Murrolle pettymys Timanttiliigassa
-
22:20
Zelenskyi myöntää: Ukrainasta ei tule Naton jäsentä niin kauan kuin sota jatkuu – MTV seuraa sotaa
-
22:07
Kesäkuun lumipyry yllätti taksinkuljettajan Saariselällä: "Yrität, että kyllä se kesä vielä tulee tännekin, mutta ei helkatti"
-
22:07
Tallulah Willis avoimena isänsä Bruce Willisin dementiasta: "Tämä on surun alku"
-
21:52
Kapellimestari Hannu Lintu ei unohda Kaija Saariahon musiikin herättämää ainutlaatuista reaktiota New Yorkissa: "Se tunnelma"
-
21:46
Intiassa vakava junaturma: Ainakin 50 kuollut, 500 loukkaantunut
-
21:03
Näin huippumalli Niina Kurkinen päätyi valmentamaan ihmisiä eroamaan oikein: "Nelikymppisenä olin niin pohjalla"
-
20:57
Niinistö näki mahdollisuuksia kestävän kasvun edistämiseen Sao Paulossa Brasiliassa
-
20:54
Blinkenin Suomen-puheessa oli uusi Ukrainan sotaa koskeva seikka – Risto E. J. Penttilä: "Pikkuhiljaa lähdetään rakentamaan reittiä kohti rauhaa"
-
20:46
Pekka Pouta kuukausiennusteesta: "Kaksi viikkoa viileätä ja sitten..."
-
20:44
Kalle Rovanperä teki itselleen valtavan palveluksen – Sardinian monsteripätkä oli maineensa veroinen: "Suuri osa tuli siinä"
-
20:44
Kaatosateet ja tulvat ajoivat satojatuhansia kodeistaan Japanissa
-
20:19
Max Verstappen napsi pohja-ajat Barcelonassa – Bottas kiristi
-
20:13
Nainen jekutti poikaystäväänsä lomalla – katoavat uimashortsit aiheuttivat naurunremakan
-
Lataa lisää