Tässä syyt, joiden vuoksi Tiger ja Elin haluavat jatkaa liittoaan

Seksiskandaalin ryvettämä Tiger haluaa pysyä yhdessä vaimonsa kanssa maineen ja kunnian takia, kun taas Elinin motiivina on tarjota lapsille kahden vanhemman koti.

Maailman vaikutusvaltaisimman urheilijan kulissien sortuminen on ollut mehukasta seurattavaa ympäri maailman. Seksiskandaalin vaiheita on seurattu mielenkiinnolla myös pohjolassa, koska Tigerin vaimo on ruotsalaissyntyinen Elin Nordegren.

Tiger kärähti lukuisista sivusuhteista marraskuussa ja sen jälkeen draaman käänteet ovat olleet kuin b-luokan tragikomediasta.

Alkushokin jälkeen, ja parin kuukauden mietinnän jälkeen aviopari onkin päättänyt jatkaa yhteiseloa. Seksiriippuvuudesta kärsinyt Tiger on kirjoittautunut hoitoon missisippiläiselle vieroutusklinikalle ja hoidoissa on ollut mukana myös Elin.

Kulissit kunnossa loppuun asti

Kuuden päivän intensiivinen yhdessäolo sai Elinin perumaan avioeroaikeet ja Tiger on vaimonsa muuttuneesta mielestä enemmän kuin mielissään.

– Elin haluaa pysyvän perhe-elämän. Hän on itse avioerolapsi, eikä halua missään tapauksessa omien lasten joutuvan käymään samaa läpi. Hän haluaa pitää perheen kasassa, vaikka se tarkoittaisi sitä, että hän ja Tiger asuvat saman katon alla ystävyksinä, naisen lähipiiristä kerrotaan People-lehdelle.

Lukuisia vieraita naisia kaatanut Tiger haluaa taas pitää perheen kasassa imagollisista syistä. Eräiden huhujen mukaan itse avioliittokin solmittiin kuusi vuotta sitten juuri ulkokultaisten syiden vuoksi.

– Tiger haluaa palata tähdeksi, joka voittaa turnauksia. Hän haluaa perheellisten sponsoreidensa ajattelevan Tigerin olevan hyvä isä. Tiger on toivonut koko ajan, että Elinin raivo laantuu ja he voivat keskustella asiasta rauhallisesti ja järjellä.

Kaksikon ratkaisu on saanut monet tilannetta seuraavat pyörittelemään päätään. Varsinkin Elinin ratkaisua jäädä uskottoman siippansa vierelle rahan ja lasten takia ihmetellään lähipiirissä asti.

– Elin jatkaa onnellisen kulissin ylläpitämistä ja elämäänsä kuten ennenkin. Hän on viisas ja huolehtiva äiti, mutta hänestä voi tulla erittäin yksinäinen loppuelämäkseen.

Lisämaustetta ihmettelyihin on tuonut myös Tigerin rakastajatar Rachel Uchitel, joka on kertonut lähipiirilleen olevan edelleen yhdessä golfarin kanssa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat