Tapparassa ohjat ottanut Rikard Grönborg törmännyt itseään koskevaan jupinaan: "Ymmärrän tiettyyn pisteeseen asti"

Tappara-käskijä Rikard Grönborg hymähtää epäilijoille: "Haluan haastaa vanhoja totuuksia" 1:01
Tappara-käskijä Rikard Grönborg hymähtää epäilijoille: "Haluan haastaa vanhoja totuuksia."

Tapparassa komennon ottanut Rikard Grönborg haluaa haastaa SM-liigassa valtaapitäviä totuuksia. Ruotsalaisvalmentaja tunnistaa paineet niskassaan, mutta vakuuttaa nauttivansa piinapenkistä.

– Haaste Tapparan päävalmentajana on minulle hieno mahdollisuus. täällä toimitaan todella ammattimaisesti, enkä odota itseltäni tai joukkueeltani piiruakaan vähempää, Grönborg linjaa MTV Urheilulle.

55-vuotias ruotsalainen on kotiutunut Tampereelle perheensä kanssa mainiosti. Haastattelun alkajaisiksi hän kehaisee uutta kotikaupunkiaan. 

– Asiat ovat melkoisen hyvällä tolalla juuri nyt, Grönborg hymyilee.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Maisemiin tutustuminen on jäänyt viime viikkoina kuitenkin vähemmälle. Elokuun alussa kokoontunut Tappara-joukkue on huhkinut täyttä häkää alkavaa Liiga-kautta varten. 

Tuoreen päävalmentajan mukaan pelaajat saapuivat omatoimijaksolta joukkueharjoituksiin loistavassa kunnossa. Tästä Grönborg jakaa kiitosta. 

– Pelitapani sisäänajo on ollut mielenkiintoista. Meidän on tehtävä asioita osittain eri tavalla kuin aiemmin. On toki myös elementtejä, jotka ovat tuttuja viime vuosien menestysjaksolta, Grönborg maalailee.

Reilut kolme edellistä kautta Sveitsissä jättiseura ZSC Lionsin palveluksessa ollut Grönborg tulee Tapparaan tilanteessa, jossa organisaation vaatimustaso on nostettu lähivuosien aikana aivan tappiin.

Valmentajavelho Jussi Tapola lähti Sveitsiin jättäen taakseen melkoisen perinnön, kun Tappara vei hänen alaisuudessaan kaksi edellistä Suomen mestaruutta ja CHL-voiton.

Grönborg vakuuttaa tietävänsä, minkälaiset odotukset hänellä on niskassaan. 

– Tällä tasolla paineet ovat etuoikeus. Se osoittaa, että tekemisemme kiinnostavat ja aiheuttavat odotuksia ihmisissä. Olemme onnekkaita, kun missä pelaammekaan, meidät halutaan voittaa, ruotsalainen sanoo. 

"Aloitamme uuden matkan"

Tapparan kokoonpano on elänyt tänä kesänä enemmän kuin muutamaan vuoteen. Tähtihyökkääjistä Jori Lehterä, Niko Ojamäki ja Waltteri Merelä vaihtoivat maisemaa. Puolustajat Maksim Matushkin, Casimir Jürgens ja Mikael Seppälä ottivat niin ikään seuraavan suunnan urallaan. 

– Joukkue on uusiutunut täksi kaudeksi. Viime kausi on historiaa. Me aloitamme nyt uuden matkan, vaikka mukana onkin tuttuja pelaajia, Grönborg linjaa. 

Grönborgin mielestä Tappara on seura, johon halutaan tulla voittamaan mestaruuksia. Tämä kertoo osaltaan siitä, mikä joukkueen alkavan kauden vaatimustaso tulee olemaan.

Tamperelaisjoukkueen avainhankintoihin kuuluvat muun muassa hyökkääjät Heikki Liedes, Carter Camper ja Nick Baptiste, sekä puolustaja Otto Leskinen

Tanus: "Tempoa lisää"

Myllääkö Rikard Grönborg Tapparan pelikirjan? Nämä asiat ovat jo muuttuneet: "On lisätty paljon" 0:25
Myllääkö Rikard Grönborg Tapparan pelikirjan? Kristian Tanus kertoo jo nähdyistä muutoksista

Suomessa pelikirjauskovainen kiekkokansa odottaa vesi kielellä, millä tavalla kaksi kertaa Tre Kronorin MM-kultaan piiskannut Grönborg myllää Tapparan menestysreseptin uuteen uskoon. 

Kirvesrinnoissa neljättä perättäistä kauttaan aloittavalle Kristian Tanukselle muutokset ovat näkyneet jo ruotsalaisvalmentajan sisääntulosta lähtien. Tapolan tavaramerkkinä tunnetusta keskialueen tiiviistä puolustamisesta tullaan ottamaan jonkinlainen askel sivuun. 

– Luistellaan "vanhaa Tapparaa" enemmän. Tempoa on tullut lisää. Tappara on ollut tunnettu siitä, että puolustetaan tiiviisti keskeltä eikä hirveästi karvata. Nyt ei olla ainakaan treeneissä paljoa vedelty trapia. Tullaan paineistamaan paljon enemmän, Tanus avaa. 

Jatkuvuutta muutoksen keskellä edustava Tanus nostaa kultuurinmuutoksessa tärkeimpänä esiin koppikielen. Suomi on jäänyt vähemmälle, sillä Grönborgin valmennustiimi käyttää kommunikaatioon englantia. 

Muutosten tuulet eivät kuitenkaan rajoitu tähän nyanssiin. Pelaajien keskuuteen uusittu käskijäporras on tuonut virtapiikin.

– Kyllä tuolla intohimo näkyy. Kun valmennus on vaihtunut, on aistittavissa pientä tryout-meininkiä. Jäällä kaikki haluavat kyllä näyttää, Tanus sanoo.

Hyökkääjän ensivaikutelman mukaan uusi päävalmentaja on hahmo, jota todellakin kannattaa kuunnella. 

– Hyvät vibat hänestä kyllä. Todella uskottava ja huomaa kyllä, että on kokenut ja tietää jääkiekosta paljon. Erittäin karismaattinen tyyppi. 

Halu haastaa

Ulkomaalainen päävalmentaja on SM-liigassa melkoinen harvinaisuus. Edellisen kerran tätä titteliä kantoi Glen Hanlon, joka valmensi Helsingin Jokereita kaudella 2008–09.

Grönborg ei pane pahakseen, vaikka Suomi-kiekkokuplan ulkopuolelta tulevaan valmentajaan kohdistuu myös epäileviä aatoksia. 

– Minusta tämä keskustelu on mahtavaa. Loppuviimein olen täällä tekemässä työtäni ja siihen minut on palkattu.

– Keskustelu pyörii paljolti yhden ihmisen ympärillä. Toki ymmärrän sen tiettyyn pisteeseen asti. Olen täällä itsekin ottamassa oppia SM-liigasta ja suomalaisvalmentajista. Tiedän, että minusta tulee parempi valmentaja, kun olen täällä muutaman vuoden, Grönborg sanoo.

Grönborg heittää ilmoille myös kiinnostavan ohjenuoran eurooppalaiseen kiekkokeskusteluun.

– Eurooppalaisvalmentajien NHL-haaveista puhutaan paljon. Sarjassa ei ole tällä hetkellä ainuttakaan. Samaan aikaan: montako on esimerkiksi Ruotsissa tai Suomessa? Minusta meidän on oltava hyväksyviä ensin täällä, itsekin NHL-tavoitteestaan useasti puhunut valmentaja toteaa. 

Muutoksia on luvassa, kuten Tappara-remmissä on jo havaittu. Grönborg on Suomessa kehittymässä, mutta uskoo voivansa tuoda Liiga-kartalle uusia ajatuksia. 

– Tarjoan erilaisen näkökulman. Haluan haastaa SM-liigassa vallitsevia vanhoja totuuksia. Ehkä täälläkin jääkiekkoa voidaan pelata eri tavoin, Grönborg päättää.

SM-liigan uusi kausi starttaa 12. syyskuuta. C More esittää kaikki ottelut suorina lähetyksinä. 

Lauri Marjamäki avoimena Kärppien pettymyskaudesta – haali vastuuta ja väsyi: "Siinä tein varmasti ison virheen" 0:53
Lauri Marjamäki avoimena Kärppien pettymyskaudesta – haali vastuuta ja väsyi: "Siinä tein varmasti ison virheen."

Lue myös:

    Uusimmat