NHL:stä tuttu järkäle pyörii Kärppien harjoituksissa – seurapomolta tulinen reaktio villiin vihjailuun

1.03879343
Jani Hakanpää Kärppien paidassa keväällä 2019.Emil Hansson
Julkaistu 20.08.2025 16:45

ILARI SAVONEN, OULU – MTV URHEILU

SM-liigaseura Oulun Kärppien jääharjoituksissa on pyörinyt viime viikkojen aikana useita NHL-jäiltä tuttuja tahoja. Heistä yhden tilanne herättää nyt huomattavasti mielenkiintoa.

Kärppien jäillä on viilettänyt isokokoinen karpaasi, joka on kärsinyt viime vuosien aikana pahoista loukkaantumishuolista. Vielä viime kaudella NHL-seura Toronto Maple Leafsia edustanut Jani Hakanpää on ottanut jäätuntumaa Oulussa.

Hakanpää, 33, pelasi viime kaudella vain kaksi ottelua AHL:ssä ja kaksi ottelua NHL:n puolella. Hän oli suurimman osan kaudesta sivussa polvivaivojen takia.

Hakanpään tilanne nousi esiin viime viikolla, kun sanomalehti Kalevassa puhuttiin hänestä ja toisesta entisestä Kärppä-taustaisesta pelaajasta.

– Jani Hakanpää ja Ville Pokka. Ei yllättäisi, vaikka toinen heistä pelaisi alkavalla kaudella Kärpissä, lehdessä väläyteltiin.

Kaksikosta Pokka, 31, edusti viime kaudella oululaisseuraa. Pokka kävi keväällä operaatiossa, minkä jälkeen hän on kuntouttanut itseään. Pokalla ei ole voimassa olevaa sopimusta Kärppien kanssa.

Hakanpään tilanne herättää puolestaan kovasti mielenkiintoa. MTV Urheilu kysyi Kärppien urheilutoimenjohtajalta Kimmo Kapaselta kannan kaksimetriseen puolustajaan liittyen.

– Hänen tavoitteensa on mennä NHL:ään. Meidän harjoituksissamme on ollut välillä vähän isompikin joukko NHL-pelaajia. Hakanpään suhteen pitää pysyä kuitenkin realismissa. Emme ole sanallakaan keskustelleet kyseisestä pelaajasta sen suhteen, että mitä hän tekee, muuta kuin että hän tavoittelee paikkaa valtameren takaa, Kapanen sanoo.

Juttu jatkuu kuvan alla.

1.05532011Jani Hakanpää Leijonien olympiatilaisuudessa Helsingissä.Tomi Natri /All Over Press

Kapasen mukaan on turha edes puhua ”keskusteluyhteydestä”, koska sellaista ei virallisesti ole olemassa.

– Ei anneta liikaa luuloja tuon suhteen. Olen kuullut ja lukenut jo paikallislehdestä, että joku iso järkäle kuulemma ilmestyy tuohon muutaman viikon päästä. Se on ihan fiktiota tällä hetkellä, eikä tuossa ole minkäänmoista faktaa, Kapanen täräyttää, viitaten Kalevassa esillä olleeseen vihjailuun.

Hakanpää edusti edellisen kerran Kärppiä kaudella 2018–19, minkä jälkeen hän murtautui Leijonien MM-kisamiehistöön. Hakanpää teki kyseisenä keväänä NHL-sopimuksen Anaheim Ducksin kanssa.

Hakanpää on edustanut NHL:ssä myös Carolina Hurricanesia, Dallas Starsia ja mainittua Toronto Maple Leafsia.

Tuoreimmat aiheesta

Liiga