Tiukat tanssitreenit hoikistivat Anu Sinisalon: Huomaan sen vaatteista

Tähtitanssija Anu Sinisalo on huomannut hoikistuneensa tanssikisan myötä.

Tanssii Tähtien Kanssa -kausi on nyt puolivälissä ja tähtioppilaat ovat treenanneet tansseja muutaman kuukauden. Tähtitanssija Anu Sinisalo on huomannut intensiivisen tanssiharjoittelun vaikutukset kehossaan.

Treenit ovat sulattaneet muutaman kilon Anun jo ennestään hoikasta varresta.

– Kuntoni on noussut ja painokin varmasti pudonnut, mutta se ei ole ollut itsetarkoitus. Kun ihminen rupeaa lähentelemään viittäkymmentä, niin raju painonpudotus ei ole mitenkään suotavaa, tähtitanssija pohtii.

Tarkkaa kilomäärää sutjakka tanssioppilas ei kuitenkaan tiedä, eikä aio ottaa selville.

– En edes omista vaakaa!

– Vaatteet ovat löystyneet, joten sitä huomaan laihtumisen. Varmasti kulutan paljon enemmän kuin tajuankaan.

Säännöllisen tanssiharjoittelun myötä myös tähtitanssijan ruokavalio on muuttunut.

– Syön nykyisin enemmän pitkäkestoisia hiilihydraatteja. Huomasin, etten syönyt aiemmin tarpeeksi illalla, minkä takia heräilin pitkin yötä.

– Yleensä syön muutaman kerran päivässä, nyt kahden tunnin välein. Se on todella kummallista ja outoa minulle, Anu kertoo.

Netin suora erikoislähetys tanssikulisseista nähdään aina sunnuntaisin klo 21.00-21.10 osoitteessa mtv.fi/tanssiitahtienkanssa.

Tanssii Tähtien Kanssa sunnuntaisin klo 19.10 MTV3-kanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat