Tanskanen selvittämään yritysten rahoitusongelmia

Antti Tanskanen

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) on tavannut elinkeinoelämän ja pankkien edustajia.

Keskustelujen aiheena oli yritysten rahoitusten saatavuuteen ja riittävyyteen sekä yritysrahoituksen ehtoihin liittyvät ongelmat. Aihe nousi esiin eilen hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen neuvotteluissa Kesärannassa.

Pekkarinen pyysi ministeri Antti Tanskasta tekemään selvityksen taloustilanteesta erityisesti yritysrahoituksen kannalta. Tanskanen jättää esityksensä 8. tammikuuta mennessä.

Jo aiemmin hallitus on antanut eduskunnalle esitykset, joilla lievitetään rahoitusmarkkinoiden häiriötilanteesta johtuvaa yritysrahoituksen vaikeutumista. Esitykset koskivat vientiluottojen jälleenrahoitusta, korontasaus- ja vientitakuutoimintaan liittyvien myöntämisvaltuuksien nostamista, pk-yritysten erityisrahoituksen laajentamista sekä pääomasijoitustoiminnan vahvistamista.

Pekkarisen taloustilanne on kuitenkin heikentynyt niin paljon näiden esityksen jälkeen, että yritysrahoitukseen tarvitaan lisätoimia.

Pekkarisen yritysrahoitusryhmä kokoontuu seuraavan kerran ensi viikon perjantaina.

Lue myös:

    Uusimmat