Kansanedustaja Tanja Karpela ryhtyy vetämään sosionomeja edustavaa uutta STTK:laista ammattiliittoa.
Tänään Kunnallisvirkamiesliitto KVL:n jäsenyhdistykseksi hyväksytyn Suomen sosionomit ry:n tavoitteena on koota ainakin alkuvaiheessa erityisesti ammattikorkeakoulutuksen saaneita sosionomeja samaan liittoon.
Sosionomitutkinnon ammattikorkeakoulussa suorittanut Karpela perustelee uuden yhdistyksen perustamista sillä, että alan henkilöstö on nykyisellään hajaantunut useisiin ammattiliittoihin, mikä vaikeuttaa ammattikunnan edunvalvontaa. Nyt sosionomeja on akavalaisessa Talentiassa eli entisessä Sosiaalityöntekijöiden liitossa, SAK:laisessa Kunta-alan ammattiliitossa KTV:ssä sekä STTK:laisissa Erityisalojen toimihenkilöliitossa ERTO:ssa ja Seurakuntien Viran- ja Toimenhaltijain Liitossa SVTL:ssä.
-Tavoitteenamme on koota yhdistykseemme korkean sosiaalialan koulutuksen saaneet hyvinvointipalvelujen ammattilaiset. Nuoret ammattikorkeakouluista valmistuneet ovat yksi merkittävä ryhmä tulevaa jäsenkuntaamme, uutta yhdistystä esitellyt Karpela sanoi.
Hän perusteli omaa panostaan ja edunvalvonnan tehostamisen tarvetta sillä, että nuorten, pääosin naisvaltaisen alan näkökulmasta ay-toiminta on ollut miesvaltaista ja keski-iän ylittäneiden toimintaa.
Potentiaalista nuorta jäsenkuntaa onkin lähivuosina tulossa juuri ammattikorkeakouluista. Kymmenisen vuotta toimineen AMK-koulutuksen on suorittanut tähän mennessä 3000 sosionomia ja koulutuksessa on yli 7000. Heistä 1600 on aikuisopiskelijoita. Uusista jäsenistä on luvassa kovaa kilpailua nykyisten ammattiliittojen kanssa. Esimerkiksi Talentiassa on jäseninä pelkästään AMK-sosionomeja yli 1900. Myös Talentia on tehostamassa järjestö- ja edunvalvontatyötään.
Paineet kasvavat sosiaalialalla
Ensi töikseen KVL:n "yhteistyöjäsenyhdistyksenä" toimiva uusi yhdistys pyrkii kartoittamaan sosionomien asemaa ja alan tarpeita. Työtä tehdään aluksi lähinnä KVL:n järjestöverkoston kautta.
Puheenjohtajana hanketta vetävän Karpelan mukaan tavoitteena on keskittyä alan koulutuksen ja ammattipätevyyden parantamiseen, kelpoisuusehtojen selkeyttämiseen ja jatkokoulutusmahdollisuuksien parantamiseen.