Porin Asuntomessujen kävijöille jäivät päällimmäisinä mieleen muun muassa terasseille avautuvat jokimaisemat ja alueen kompakti rakenne. Kävijäkyselyssä myös Pori kohteena sai suitsutusta.
Missasitko messut? Ei se mitään, mukaan pääset vielä virtuaalisesti
Porin messukoteihin pääsee tutustumaan virtuaalisesti Asuntomessujen VR-palvelussa.
Helteiset Asuntomessut Porissa 6.7.-5.8.2018 keräsi kävijöitä upeat 120 000. Erityisesti paikalliset löysivät messuille hyvin. Porin koko väestöstä 24 prosenttia vieraili Asuntomessuilla. Noin kolmannes messukävijöistä oli satakuntalaisia. Seuraavaksi eniten kävijöitä tuli Uudeltamaalta, Pirkanmaalta ja Varsinais-Suomesta.
Ulkopaikkakuntalaisten silmissä Pori on poikkeuksellisen kiinnostava kaupunki matkailu- ja ostopaikkana. Kaupunkia myös pidetään keskivertoa omailmeisempänä ja luonteikkaampana. Kesän samanaikaiset tapahtumat kiinnittivät kävijöiden huomion.
– Teimme paljon yhteistyötä Visit Porin kanssa nimenomaan matkailukärkien nostamisessa ulkopaikkakuntalaisten tietoisuuteen. Siinä onnistuttiin osittain myös upeiden säiden seurauksena. On hienoa, että Pori on nähty viihtyisänä, tapahtumarikkaana ja omaleimaisena paikkakuntana, iloitsee Asuntomessut Porissa 2018 –projektipäällikkö Kari-Matti Haapala.
Kaupungin keskustassa messuvieraista kävi lähes 20 prosenttia. Paikallisissa ravintoloissa vieraili noin 17 prosenttia kävijöistä. Myös Yyteri kiinnosti lähes 13 prosenttia messuvieraista sään ollessa melkein koko messujen ajan aurinkoinen ja helteinen. Neljännes ulkopaikkakuntalaisista vieraili Porissa vähintään kaksi päivää.
Pihat ja terassit kiinnostivat
Osuuskunta Suomen Asuntomessujen kehitys- ja tutkimuspäällikkö Kari Tervonen kertoo, että lämpimän kesän vuoksi kävijät olivat poikkeuksellisen kiinnostuneita piha- ja terassikalusteista.



