Biohoukuttelu on uusin toksinen deittailun trendi, jolla pyritään höynäyttämään muita sinkkuja.
Nykyajan deittailu on hyvin pitkälti siirtynyt nettiin ja sovelluksiin. Verkkodeittailun nurjaan puoleen mahtuu kuitenkin monia ikäviä puolia. Et voi koskaan olla täysin varma, onko toisessa päässä oleva henkilö täysin rehellinen esimerkiksi iästään, ammatistaan tai ulkonäöstään.
Moni varmasti tuntee ilmiön "catfishing", jossa huijari luo deittisivustolle tai sosiaalisen median alustalle valeprofiilin ja esittäytyy jonain toisena, joskus jopa kuvitteellisena, henkilönä.
New York Post kertoo uudesta toksisesta deittailun ilmiöstä, jossa on samoja piirteitä kuin valeprofiilin käytössä huijaustarkoituksissa. Kyse on vapaasti suomennettuna biohoukuttelusta. Englanninkieliset julkaisut ovat käyttäneet ilmiöstä termiä "bio-baiting".
Se ei välttämättä ole yhtä pahantahtoista kuin catfishing, mutta voi olla aivan yhtä satuttavaa.
Lue myös: Osa jää koukkuun ensihuumaan – nettideittailu ei tue pitkien parisuhteiden muodostamista
Älä ylimyy iteäsi
Biohoukuttelussa on kyse itsensä ylimyymisestä deittailusovelluksissa. On luonnollista, että sovellusten profiilissa haluaa antaa itsestään parhaan mahdollisen kuvan. Haluat vaikuttaa mahdollisimman viehättävältä ja mielenkiintoiselta. Liioittelun vaara on kuitenkin todellinen.

