"Jäädyttäminen" on uusi tapa saada pakit – näistä merkeistä tunnistat ilmiön

Jäädyttäminen on tapa pitää toinen ikään kuin reservissä.

Deittailumaailmassa mikään ei ole yksinkertaista. Pakkien antamisella on kehitetty jos jonkinlaisia termejä, kuten "ghostaaminen", eli yhteydenpidon yhtäkkinen lopettaminen.

Uusimpana ilmiönä esille on noussut "icing", jossa ei ikävä kyllä ole kysymys kakun kuorruttamisesta, vaan ennemminkin jäädyttämisestä.

– Jäädyttäminen on sitä, kun joku laittaa henkilön, ketä tapailee ikään kuin "jäihin". Hän tekee romanttiselle kumppanilleen selväksi kiinnostuksensa, mutta kertoo hänelle, ettei voi olla tämän kanssa juuri nyt. Jäädyttäjä jättää kuitenkin avoimeksi mahdollisuuden palata yhteen tulevaisuudessa, terapeutti Stina Sanders kertoo Metro-julkaisulle.

Näistä merkeistä tunnistat

Erityisen hankalaa jäädytetyksi tulemisessa on se, että sitä voi olla hankala huomata tai järkeillä, mitkä itse "jäädyttäjän" motiivit ovat.

Jäädyttäjä kun ei missään nimessä sano asiaa suoraan vaan jättää asian ikään kuin välitilaan roikkumaan sen sijaan, että kävisi rehellisen keskustelun tai ghostaisi täysin.

Näistä merkeistä tiedät joutuneeksi jäädytetyksi:

  • Kumppanisi käytös on hämmentävää – et ole koskaan aivan varma, mikä tilanteenne on.
  • Hän katoaaa aina välillä ja palaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
  • Hän ei pysty sitoutumaan tai ei suostu seurustelemaan pelkästään sinun kanssasi.
  • Treffit perutaan usein aivan viime hetkellä.
  • Huojennut kuullessasi hänestä, koska radiohiljaisuus tuntui ahdistavalta.
  • Hän on paikalla sosiaalisessa mediassa, mutta ei vastaa viesteihisi kuin parin päivän viiveellä.

– Sen huomaa, kun joku priorisoi sinut ja saa sinut tuntemaan itsesi erikoiseksi. Kun sinut jäädytetään tai laitetaan ikään kuin vaihtopenkille, osa sinusta kyllä huomaa, että kaikki ei ole hyvin sen henkilön kanssa, terapeutti Sally Baker kommentoi Metrolle.

Bakerin mukaan tästä aavistuksesta voi päätellä, että sinulla on ehkä erilaiset tavoitteet suhteelle kuin jäädyttävällä osapuolella.

Miksi jotkut sitten jäädyttävät kumppaneitaan?

Jäädyttämiselle voi olla monia syitä, mutta yleisesti ottaen mikään niistä ei lupaa hyvää suhteen tulevaisuuden kannalta.

– Jos käytöstä tarkastelee mahdollisimman positiivisessa valossa, jotkut yrittävät suojata tulevaisuutensa pitämällä romanttiset vaihtoehtonsa auki, välttääkseen tulevat pettymykset, Baker pohtii.

Kyynisempi tapa tarkistella asiaa on, että jotkut yksinkertaisesti tahtovat, että reservissä on seuraava kumppani odottamassa, jos toinen suhde meneekin mönkään tai he haluavat selvittää, olisiko kuitenkin jotain parempaa tarjolla.

Sanders myötäilee Bakerin näkemystä.

– Jäädyttäminen antaa henkilölle vaihtoehdon valita, aikooko hän jatkaa suhdetta tulevaisuudessa vai ei, Sanders toteaa.

Jäädyttäminen pitää sananmukaisesti suhteen jäissä: se ei lopu, mutta toisaalta ei kehitykään.

Jäädyttäminen voi tulla joillekin myös rutiinomaisesti, jos esimerkiksi sitoutuminen pelottaa tai on jämähtänyt ajatukseen, että ruoho on aina vihreämpää aidan tuolla puolen.

Katso myös: Entä jos deittisovelluksissa käytävä keskustelu käytäisiinkin kasvotusten kadulla?

Lähde: Metro


Lue myös:

    Uusimmat