Talvivaaran toimitusjohtaja Pekka Perä: Kaivos ei saastuta

Rikinkatkua, suolaa vedessä ja kivipölyä. Talvivaaran kaivoksen ympäristöongelmat ovat asukkaiden mukaan suuri ongelma, mutta kaivoksen toimitusjohtaja sanoo, että kaivos ei saastuta, vaan muuttaa ympäristöä.

– Eihän saastuttamiseen saisi lupaa, vakuuttaa toimitusjohtaja Pekka Perä MTV3:lle.

Ympäristöministeri Ville Niinistö sen sijaan sanoo, että Talvivaaran ympäristöongelmat ovat vakavia ja kainuulaiset ovat joutuneet kärsimään tilanteesta kohtuuttoman kauan.

Talvivaaran kaivos on saanut kymmeniä huomautuksia Kainuun ely-keskukselta. Vuosina 2007-2011 kaivokseen tehtiin yhteensä 91 tarkastusta, joista 20 tänä vuonna. Kaivos on saanut 38 huomautusta mm. pölyämisen rajoittamisesta ja jäteveden käsittelystä ja 10 kehotusta tehdä toiminnasta lain ja ympäristöluvan mukaista.

– Erilaisia korvauksia, jotka liittyvät tähän kaivospiiritoimitukseen ja ympäristölupiin on maksettu useita miljoonia, ihan tarkkaa summaa en muista, sanoo toimitusjohtaja Pekka Perä MTV3:lle. Hän kertoo myös, että ympäristöongelmiin oli varauduttu, ne eivät ole tulleet täysin yllätyksinä. Perä vakuuttaa, että viranomaisten huomautuksia on kuunneltu ja ohjeista sekä määräyksistä on otettu vaarin ja toimittu päästöjen vähentämiseksi.

– Me olemme aloittaneet nämä toimenpiteet jo vuosia sitten. Olemme tehneet prosessimuutoksia ja hankkineet laitteita, joilla päästöjä on saatu pienemmiksi. Tilanne on oleellisesti parantunut vuoden takaisesta. Ensi vuonna me investoimme lisää mm. kaasupesureihin, joilla saamme lipeäkäyttöä vähemmäksi ja oletusarvona on myös se, että saamme natriumsulfaattipäästöt vähenemään. Näihin menee varmaankin noin viisi miljoonaa euroa, laskeskelee Perä.

Katso Päivi Mäki-Petäjän juttu (Seitsemän uutiset 13.12.2011)

Lue myös:

    Uusimmat