Talousongelmat vaikeuttavat lentoliikennettä USA:ssa

Talousvaikeudet ovat pakottaneet monet lentoyhtiöt säästötoimiin, jotka aiheuttavat myöhästelyjä ja aikatauluongelmia.

Lentoliikenne takkuilee Yhdysvalloissa yhä pahemmin. Tuoreet tilastot osoittavat, että amerikkalaisten lentomatkustajien hermot ovat kireällä hyvästä syystä: vain 72 prosenttia lennoista pysyi alkuvuoden aikana aikataulussa.

Pahimmissa ongelmissa oli Newarkin kenttä New Yorkin lähellä, sillä sinne saapuneista lennoista vain noin puolet oli aikataulussa. Varsinaiset New Yorkin kentät, John F. Kennedy ja La Guardia, olivat myös pahoja pullonkauloja. Seuraavina listalla olivat Chicago ja Philadelphia.

Alkuvuoden myöhästelyt ovat pahimmat sen jälkeen kun liikenneministeriö ryhtyi raportoimaan niistä, eli 13 vuoteen.

US Airwaysin lennot olivat useimmiten myöhässä, kakkosena oli halpalentoyhtiö JetBlue ja kolmosena Deltan omistama paikallisliikenneyhtiö Comair.

Höylä syynä

Kesän aikana Yhdysvaltain taivaalla ennakoidaan olevan 209 miljoonaa lentomatkustajaa viime vuoden 203 miljoonan sijasta, ja he saavat varautua myöhästelyihin.

- Se ei muutu yhtään paremmaksi, varoitti lentoalan professori John Hansman Massachusetts Institute of Technology -oppilaitoksesta.

Osasyynä alkuvuoden ongelmiin on ollut sää, sen piikkiin on laitettu 40 prosenttia aikatauluongelmista. Varsin usein syy on kuitenkin lentoyhtiössä: miehistö on ollut paikalle myöhässä, huoltotyöt ovat vieneet liikaa aikaa ja niin edelleen.

Talousvaikeuksissa räpistelevät lentoyhtiöt höyläävät kustannuksia välillä liiankin kiivaasti. Koneet ovat täynnä, täyttöasteeksi ennakoidaan kesällä 85 prosenttia, ja aikataulut ovat tiukkoja.

Samaan aikaan rajuista säästöohjelmista kimpaantuneet ja yliväsyneet työntekijät ovat alkaneet väläytellä lakkoaikeita. Lentäjistä on pulaa, ja yhä pienemmällä miehityksellä hoidetaan useampia lähtöportteja yhä lyhyemmässä ajassa.

- Se toimii vain siihen saakka, kun kaikki menee sujuvasti, United Air-yhtiön lentäjä ja lentäjäliiton tiedottaja Herb Hunter varoitti.

Trimmauksen jälkeen takaisin taivaalle

Lentoyhtiöiden talousongelmat alkoivat vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen, kun lentoliikenne halvaantui joksikin aikaa ja matkustajakato oli melkoinen.

Yhdysvaltain vaikeuksiin ajautuneista suurista lentoyhtiöistä neljä on viime aikoina kuitenkin palannut takaisin normaaliin toimintaan konkurssisuojasta. Viimeisin niistä on Northwest. Se hakeutui konkurssiin 2005. Yhtiö höyläsi sen jälkeen liikennöintikustannuksiaan 400 miljoonaa dollaria, leikkasi palkkakulujaan 1,4 miljardilla dollarilla vuodessa ja hylkäsi monia huonosti kannattavia reittejä.

United Airlines nousi konkurssisuojasta vuonna 2006 kolmen vuoden jälkeen. Delta haki suojaa velkojiltaan samaan aikaan kuin Northwest, ja se palasi normaaliin liiketoimintaan tämän vuoden huhtikuussa. US Airways nousi talousongelmistaan syksyllä 2005, mutta samalla se yhdistyi America West -yhtiön kanssa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat