Talouskriisi jätti ihmisoikeudet varjoonsa

Maailmanlaajuinen talouskriisi on vaikuttanut merkittävästi ihmisoikeuksiin, käy ilmi Amnesty Internationalin tuoreesta vuosiraportista.

Raportin mukaan talouskriisi heijastuu erityisesti köyhyydessä elävään väestöön, aiheuttaa levottomuuksia ja väkivaltaa, ja merkitsee siten kohonnutta riskiä joutua ihmisoikeusloukkausten kohteeksi.

Esimerkiksi Aasiassa miljoonat ihmiset putosivat viime vuonna takaisin köyhyyteen ruuan ja polttoainekustannusten noustessa.

Amnestyn mukaan ihmisoikeuksia on jo kauan poljettu kansallisen turvallisuuden nimissä, nyt loukkaukset unohdetaan maailmantalouden elvyttämisen nimissä.

- Tämä ei ole vain talouskriisi, vaan kyse on pohjimmiltaan ihmisoikeuskriisistä. Istumme ruutitynnyrin päällä, joka sisältää epäoikeudenmukaisuutta, epätasa-arvoa ja turvattomuutta. Tämä on sosiaalisten, poliittisten ja taloudellisten ongelmien aikapommi, varoittaa Amnesty Internationalin pääsihteeri Irene Khan.

Raportista käy ilmi, että miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa kärsivät viime vuonna paitsi ruuan, puhtaan veden, työpaikkojen ja asumusten puutteesta, myös syrjinnästä, epätasa-arvosta, rasismista ja väkivallasta.

Amnestyn raportti sisältää tietoa yli 150 maan ihmisoikeustilanteesta vuonna 2008.

Katso Jenni Kivessillan juttu (Huomenta Suomen uutiset 28.5.2009)

Lue myös:

    Uusimmat