Tallinnan jäniksille linnakyyti?

Tallinnan kaupunki kaavailee liputta busseissa ja raitiovaunuissa matkustaville kovaa rangaistusta - vankeutta. Kaupungin johdon mukaan sakot eivät tunnu purevan jatkuvasti jäniksinä matkaileviin kaupunkilaisiin, sillä ne jäävät usein maksamatta.

Laki sanoo jo nyt, että sakon maksamatta jättävän voi vangita tai hänelle voidaan määrätä yhteiskuntapalvelua. Vankeus on vähintään kymmenen päivää.

Tallinnan apulaiskaupunginjohtajan Jaanus Mutlin mukaan kaupunki haluaa muistuttaa, että liputta matkustaminen voi viedä putkaan.

- Tietenkin vankeus on viimeinen keino, johon tartutaan vasta, kun kaikki muut mahdollisuudet on jo ammennettu, Mutli painotti.

Eesti päevaleht -sanomalehden haastattelemien kaupunkilaisten mukaan vankeus kuulostaa äkkiseltään kovalta seuraamukselta. Kaupunkilaiset ehdottivat jänisten suitsintaan sakkojen korottamista.

Sakon muuttamisen vankeudeksi päättää käräjäoikeus ulosottomiehen hakemuksesta.

(MTV3-STT-BNS)

Lue myös:

    Uusimmat