Tällaisia vaikutuksia voi olla tipattomalla tammikuulla
Tipaton tammikuu on suosittu varsinkin nuorten aikuisten keskuudessa.
Moni aloittaa vuodenvaihteen jälkeen tipattoman tammikuun – tai on vähintäänkin pohtinut sellaisen aloittamista.
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Kantar TNS Oy:llä* teettämästä kyselystä käy ilmi, että alkoholia käyttävistä kansalaisista 17 prosenttia vietti tipattoman tammikuun vuonna 2021. Tipaton oli varsinkin nuorten aikuisten suosiossa.
Mutta onko siitä oikeasti hyötyä, että alkoholista luopuu tyystin kuukaudeksi?
Pieni muutos voi tuoda suuren vaikutuksen
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan yksi tipaton tammikuu ei ole varsinaisesti suuri elämänmuutos, mutta tutkimusten mukaan siitäkin voi silti olla hyötyä.
Tipattoman tammikuun mahdolliset terveyshyödyt:
- Painosi voi laskea.
- Nukut paremmin.
- Hyvä yöuni tekee sinut virkeäksi ja parantaa mielialaasi.
- Verenpaineesi voi laskea.
- Jos sinulla on närästystä tai vatsakipuja, oireet voivat vähentyä.
- Maksasi voi paremmin.
Lähde: THL
Alkoholissa on paljon "turhia" kaloreita – mitä korkeampi alkoholiprosentti, sitä korkeampi määrä kaloreita. Juomissa ei kannatakaan aina tuijotella pelkästään sokerimääriä.
Tavallisessa oluessa on kilokaloreita noin 43 sataa grammaa kohti, punaviinissä 70 ja kuivassa valkoviinissä 69. Alkoholittomassa oluessa kilokaloreita on sataa grammaa kohden vain noin 13.
Luopumalla alkoholista luopuu siis samalla ylimääräisistä kaloreista ja paino saattaa laskea.
Lisäksi The American Journal of Gastroenterology -julkaisun tekemässä tutkimuksessa havaittiin, että "raskas alkoholin nauttiminen" näyttää pahentavan maha-suolikanavan oireita aikuisilla, joilla on ärtyneen suolen oireyhtymä. Oireita ovat esimerkiksi vatsakipu, turvotus, liiallisten suolistokaasujen muodostuminen, ripuli, ummetus, pahoinvointi, närästys ja ruoansulatushäiriöt. Alkoholin vähentäminen voi siis helpottaa näitäkin oireita.
Alkoholin juominen juuri ennen nukkumaan menoa vaikuttaa tutkitusti myös REM-uneen ja sillä saattaa olla myös unettomuutta vastaavia vaikutuksia. Jättämällä alkoholin pois nukut todennäköisesti syvemmin ja yhtäjatkoisesti, jolloin olet myös seuraavana päivänä energisempi.
Alkoholista luopumisella voi olla positiivisia vaikutuksia myös mielenterveyteen.
Pysähdy pohtimaan syitä alkoholin käytön taustalla
Tipattomaan tammikuuhun liittyy nykyään oleellisesti myös sober curious -trendi, joka tarkoittaa käytännössä uteliasta asennetta alkoholittomuuteen. Ilmiö on noussut suosioon kansainvälisesti ja Suomessa.
EHYT ry:n mukaan ilmiön tavoitteena ei tarvitse olla alkoholin käytön lopettaminen kokonaan, vaan omien tottumusten kyseenalaistaminen, alkoholin käytön vähentäminen ja alkoholittomuuden kokeileminen.
THL:n mukaan tipattoman tammikuun aikana ehtii huomaamaan, millainen valta alkoholilla on omassa elämässä.
EHYT ry:n toteuttaman kyselyn mukaan moni jatkaa tipattomuutta vielä tammikuun jälkeenkin. Viime vuonna 41 prosenttia tipatonta tammikuuta viettäneistä oli jatkanut sitä myös helmikuun puolelle. 19 prosenttia sanoi juoneensa tipattoman jakson jälkeen vähemmän alkoholia kuin ennen sitä.
* Tutkimusaineisto kerättiin puhelinhaastatteluina 8.- 19.2.2021 välisenä aikana. Haastateltu joukko edustaa maamme 18 – 79 -vuotiasta väestöä pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat. Haastatteluja tehtiin yhteensä 1.003 kpl. Tutkimustulosten virhemarginaali on noin 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa. Kantar TNS Oy on toteuttanut tutkimuksen Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n toimeksiannosta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää