Linda Siidorow sanoi perheelleen lähtevänsä maitokauppaan, mutta hävisikin päiviksi ryyppyreissuille. Kahden lapsen äiti kävi lähellä kuolemaa ennen kuin myönsi olevansa alkoholisti.
Uusivuosi, vappu ja juhannus. Pyhäpäivinä Linda Siidorow, 33, on erityisen tietoinen siitä, että hän on alkoholisti. Nyt takana on jo kolme selvää vuotta, joiden aikana Linda on opetellut, kuinka viinanhimo pysyy aisoissa.
Jos Linda menee juhliin, hän ei istu sellaisen henkilön viereen, jonka juomasta lähtee vahva aromi. Punaviinin tuoksua hän välttelee erityisesti.
Linda on onnellinen, sillä hänen aamunsa eivät enää ala tärisemällä ja oksentamalla. Nyt hän on se äiti, jollainen on aina halunnut olla.
– Huomaan ympärilläni asioita, joita en päihdehelvetissä huomannut. Tiedän, että tästä sairaudesta ei koskaan parane, mutta sen kanssa oppii elämään.
Töihin särkylääkkeen avulla
Linda tutustui alkoholiin yläasteikäisenä, samaan aikaan kuin muutkin läheiset kaverit. Ensimmäisellä kerralla hän oli saanut äidiltään luvan maistella pari pulloa siideriä.
Nopeasti alkoholia alkoi kulua enemmän. Nyt jälkeenpäin Linda tunnistaa olleensa ikätovereistaan aina se, jolle maistui eniten.
Katso myös: Kun Indira kertoi olevansa alkoholisti, edes läheiset eivät uskoneet – tubettaja kertoo, kuinka jäi koukkuun
7:14
Lukion jälkeen Linda sai esimiehen paikan Helsingin Rautatieaseman McDonaldsista. Baarien ympäröimä työpaikka houkutteli pistäytymään oluella työpäivien päätteeksi.
– Se oli ihan normaalia nuoren aikuisen elämää, että meni työkavereiden kanssa bisselle töiden jälkeen. Jos aamulla oli krapula, Burana naamaan ja takaisin duuniin.
Yhä rajumpien baari-iltojen seurauksena työt alkoivat kärsiä. Linda ei ollut tuttavapiirinsä ainoa nuori, jonka biletys vaikutti arkeen. Siitäkin syystä orastavaa ongelmaa oli hankala itse huomata.
– Saatoin ottaa saikkua, kun oli niin huono olo tai siksi, että olin aamulla vielä niin kännissä, että en kyennyt töihin.
Piilotin pulloja vaatekaappeihin
Lindalla on kaksi lasta, joiden odottamisen aikaan hän ei käyttänyt alkoholia.
Kun vauva-arjen ensimmäiset kuukaudet olivat ohitse, Linda alkoi jälleen juoda. Hän perusteli juomistaan vauva-arjen raskaudella.
Toisen lapsen syntymän jälkeen Linda sairastui anoreksiaan, ja juominen vaihtui pakonomaiseen syömisen kontrollointiin.
Läheisten avulla Linda alkoi toipua vuoden aktiivisen sairastamisen jälkeen. Kun anoreksia jäi, pullo tuli takaisin.
Linda tissutteli arkisin viiniä, ja viikonloppuisin kahden lapsen äiti vaihtoi "kunnolla vapaalle".
Äitiyslomien jälkeen Linda palasi töihin, mutta alkoholinkäyttö jatkui – tai oikeastaan kiihtyi.
Linda muistaa edelleen, kuinka tuijotti seinäkelloa odottaen aamuvuoron loppua. Yhden aikaan päivällä hän meni läheiseen kauppaan ostamaan kotimatkaoluen.
Linda piilotteli pohjatonta oluenhimoaan perheeltään.
– Kotona piilotin pulloja vaatekaappeihin. Todellisuudentajuni oli niin sairauden vääristämä ja puutteellinen, että en tajunnut, että siinä on mitään väärää.
Maitokauppareissu päätyi lähipubeihin
Lindaa hävettää erityisesti se, että lapset joutuivat kärsimään äidin sairaudesta. Kerran happy houreille poikennut äiti ei kyennyt hakemaan lapsiaan päiväkodista. Tuo ei ollut ainoa kerta, kun Linda joutui pyytämään läheisiltä hoitoapua jurrinsa vuoksi.
Läheiset ja silloinen aviomies alkoivat huomautella Lindan käytöksestä.
– Puolustelin itseäni ja yritin väittää, että ei ole mitään ongelmaa, vaikka aloin tiedostaa, että kaikki ei ole hyvin.
– Alkoi olla todella normaalia, että kun johonkin lähdin, kukaan ei tiennyt, milloin tulen takaisin. Vilpittömästi ajattelin ottaa pari, mutta se ei ikinä mennyt niin. Sairauteni piti siitä huolen.
Arki-illan maitokauppareissu päättyi yhä useammin lähipubeihin.
Alkoholin rinnalle amfetamiini
Alkoholin rinnalle tuli pilven poltto, ja lopulta Linda käytti myös amfetamiinia. Kun huumeet tulivat kuvioihin, perheen talous alkoi kärsiä.
Tavarat hävisivät yöllisillä reissuilla ja lainaa piti pyytää läheisiltä. Lindan ex-mies takavarikoi jopa puolisonsa pankkikortin, mutta sekään ei estänyt vaimoa lähtemästä pubiin.
– Kun sain itseni jotenkin kerättyä kasaan, hyvittelin lapsille. Vein Hoplopiin ja syömään. Sen jälkeen sain palkita itseni jälleen alkoholilla.
Kymmenen vuoden avioliitto kariutui Lindan hoitamattomaan alkoholismiin ja siitä seuranneisiin ongelmiin. Myös ystävyyssuhteet kärsivät.
Kerran Linda oli niin huonossa kunnossa, että häntä kiellettiin tulemasta kummipoikansa syntymäpäiville. Omien lasten merkkipäivillä hän joi olutta kahvikupista.
– Pystyin olemaan enintään kolme päivää ilman alkoholia, mutta sekin oli todella hankalaa. Alkoholittomina päivinä olin ahdistunut ja vain oksensin ja tärisin.
"Sairaalan vastaanottotiskillä tajusin, että minulla on ongelma"
Avioeron jälkeen juominen ja huumeiden käyttö kiihtyivät entisestään. Linda päätyi nuuskaamisen sijaan piikittämään amfetamiinia.
Erään kerran Linda otti tahallaan lääkkeitä liikaa. Kun ambulanssi tuli hoitamaan sekaisin ollutta äitiä, hän ei ensin suostunut lähtemään sairaalaan, sillä lapset nukkuivat toisessa huoneessa.
– On aivan kamalaa ajatella sitä, mihin vaaraan olen altistunut lapset ja itseni. Nopeasti opin, että huumeista ei seuraa mitään hyvää.
Linda yritti olla ajattelematta, kuinka oli pilannut avioliittonsa ja saattanut lapsensa vaaraan. Edes alkoholi ja huumeet eivät poistaneet häpeää.
Katso myös: Henna pakeni kotioloja huumehelvettiin – kertoo nyt julmasta maailmasta, jossa viimeinen kauppatavara on oma vartalo
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Kerran Lindan käsi turposi amfetamiinin piikittämisestä. Hän meni hoitamaan itseään terveysasemalle aurinkolasit päässä, jotta kukaan ei tunnistaisi häntä ja että lapsia ei otettaisi pois. Häpeä oli valtava.
– Siihen asti jokainen päivä oli ollut sellainen, että hullunkiilto silmissä odotin, että pääsen dokaamaan. Siinä sairaalan vastaanottotiskillä itkiessäni tajusin, että minulla on ongelma.
"Spurgun" leima pelotti
Syyskuussa 2018 Linda oli törmännyt pohjaansa ja istui puhelin kädessä lähiostarilla. Tölkki kädessä hän selasi internettiä etsien apua ongelmaansa.
Linda otti yhteyttä Kantamoon, joka tarjoaa Minnesota-päihdehoitoa. Hän halusi päästä hoitoon heti, sillä uskoi, että ei selviäisi elossa enää yhtään ryyppyviikonloppua.
– Tiesin, että kun tulee viikonloppu, joko kuolen tai en enää lähde hoitoon.
Puhelimessa Linda sopi, että lähtisi yli neljä viikkoa kestävään hoitoon jo seuraavana päivänä.
– Itkin koko sen illan, kun pakkasin. Yritin soittaa sinne ja ehdottaa, josko olisinkin lyhyemmän aikaa.
Pelot tuntuivat fyysisenä kipuna. Hoitoon meneminen tarkoittaisi ongelman myöntämistä, ja Linda pelkäsi "spurgun" leimaa.
– En halunnut kuulua siihen joukkoon, millaisena alkoholistit usein nähdään. En myöskään halunnut myöntää itselleni, että olen epäonnistunut.
Linda pelkäsi myös, kuinka päihteistä luopuminen muokkaisi hänen identiteettiään.
– Alkoholi oli 14-vuotiaasta asti kuulunut elämääni. Olin kasvanut siihen, että se on tosi vahva osa identiteettiäni. Pelotti, mitä tapahtuu, kun se otetaan pois.
Ei paha, vaan sairas
Lindan suurin oivallus hoidon aikana oli se, että alkoholismi on sairaus. Se antoi avaimet myös parantumiseen.
– Hoito opetti, että en ole paha ihminen. Aiemmin pidin itseäni hirveänä ja itsekkäänä äitinä ja ihmisenä, mutta olinkin ollut sairas, en paha.
Päihdevuosien aikana Lindan koko lähipiiri oli vaihtunut ja ystävät olivat ottaneet roimasti välimatkaa. Lopettamisen jälkeen Linda halusi istua alas entisten ystäviensä kanssa ja kertoa, miksi toimi niin kuin toimi.
Moni ystävä antoi törttöilyt anteeksi ja huomasi, kuinka Lindan katse oli kirkastunut. "Vanha Linda" oli palannut takaisin.
– Minulla oli kuolleet silmät, kun menin hoitolaitokseen. Moni kommentoi, että koko olemukseni oli muuttunut.
Äidilleen Linda on voinut puhua aina – myös silloin, kun vielä joi.
– Äitini oli myös alkoholisti. Hän oli tosi ylpeä, että sain kierteen pysäytettyä, sillä hän itse ei pystynyt lopettamaan ajoissa.
"Join taas koko baarin"
Nyt Linda on ollut ilman huumeita kolme vuotta. Alkoholiin hän on retkahtanut neljästi, kaikilla kerroilla putki on päättynyt yhteen päivään.
Linda pitää hairahduksia oman toipumisensa kannalta tarpeellisena, vaikka tietää sen kuulostavan omituiselta.
– Nyt ei ole enää sitä juomatonta viinaa, mitä kaivata. Retkahduksen jälkeen tajusin vielä paremmin, että olen alkoholisti, enkä pysty olemaan ikinä kohtuujuoja.
Viime syyskuussa Lindan äiti joutui yllättäen saattohoitoon. Kuuden päivän ajan tytär seurasi sairaalasängyn vieressä äidin hiipumista. Linda oli jo etukäteen päättänyt, että aikoo lähteä baariin äidin kuoleman jälkeen.
– Addiktin mieleni oli päättänyt, että kun äiti kuolee, on vihdoin lupa juoda. Otin yhden illan ja muutuin ihan eri ihmiseksi. Olin se vanha Linda, joka joi taas koko baarin.
Baari-illan jälkeen Linda otti heti yhteyttä päihdeterapeuttiinsa. Hairahdustaan hän katuu edelleen.
Nuori äiti voi olla alkoholisti
Linda käy edelleen aktiivisesti sekä NA- että AA-kerhossa. Lisäksi hänellä on yksilöterapiaa. Pelot oman identiteetin menettämisestä päihteidenkäytön lopettamisen myötä olivat turhia.
– Olen ollut parempi äiti, saanut raha-asiat kuntoon sekä pystynyt muodostamaan tasapainoisen uuden avioliiton ja elämän. Raitistumisesta on ollut pelkkää plussaa.
Linda ei välttele kokonaan juhlia, joskin tietää, mitä virheitä addiktin ei sovi tehdä. Häntä harmittaa, kuinka usein häntä kavahdetaan, kun hän kertoo avoimesti jättävänsä kuohuviinilasin väliin päihderiippuvuutensa takia.
– Aina ensin kysytään, että oletko raskaana. Sitten kysytään, oletko autolla. Kun kerron, että olen alkoholisti, niin käytös usein muuttuu heti. On tosi väärin, että juomattomuudesta tuomitaan.
Linda haluaa puhua omasta sairaudestaan, jotta häpeä poistuisi.
– Haluan rikkoa stereotypioita. Alkoholistia ei tunnista ulkonäöstä, ja kuka tahansa voi olla riippuvainen. On edelleen tabu, että nuori äiti voi olla alkoholisti. Pitää uskaltaa ja voida pyytää apua, sillä sitä on saatavilla.
