Tällainen on MTV3:n uusi meteorologi - "Sinnikkyys palkittiin"

MTV3:n uusi meteorologi Aleksi Jokela tiesi jo lapsena, mikä hänestä tulee.

– Olen aina halunnut meteorologiksi. Lapsena nauhoitin television säälähetyksiä, 26-vuotias Jokela kertoo.

Jokela debytoi tiistaina Huomenta Suomen lähetyksessä, mutta ensiesiintyminen olisi voinut toteutua jo paljon aiemmin. Viime kesänä filosofian maisteriksi valmistunut Jokela haki meteorologin paikkaa ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten.

– En tajunnut harjoitella pari vuotta sitten, hän sanoo.

Tällä kertaa hän ei jättänyt mitään sattuman varaan. Hän harjoitteli paljon ennen koekuvauksia ja videokuvasi harjoitusesiintymiset. Niistä hän pyysi myös kommentteja.

– Ajattelin, että nyt minun on pakko saada työpaikka. Sinnikkyys tuotti tulosta, Jokela sanoo.

Vaikka voisi kuvitella ensiesiintymisen televisiossa jännittävän, ei Jokela tunnusta saaneensa vatsanväänteitä ennen ensimmäistä lähetystä.

– Jännitin koekuvauksia paljon enemmän.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat