Talentum yhä niukasti tappiolla

Talentumin liikevaihto kasvoi alkuvuonna kaksi prosenttia 83,5 miljoonaan. Liiketappio kaventui kahdesta miljoonasta eurosta yhteen miljoonaan. Yhtiö kertoo, että sen koko vuoden liiketoiminnan kassavirta on selvästi positiivinen.

Satama Interactive -alakonsernissa alaskirjataan vuoden 2002 tilinpäätöksessä liikearvot, 9,4 milj. euroa, mikä painaa Talentum- konsernin kokonaistuloksen kuitenkin tappiolliseksi.

Talentumin ydinliiketoimintaan kuuluvan kustannustoiminnan liikevoitto on pysynyt mainonnan laskusta huolimatta tyydyttävällä tasolla, yhtiö kertoo. Verkkoliiketoiminnan konsultointi ja suoramarkkinointi paransivat tulostaan edellisestä vuosineljänneksestä. Verkkopalveluissa sekä tv-sisältötuotannossa on sopeutettu kuluja vallitsevaan markkinatilanteeseen. Premedia-toiminnan kannattavuus heikkeni mainonnan tuotannon kysynnän heikkenemisen seurauksena.

Tulevaisuuden näkymät

Talentumin kustannustoiminta on vakaalla pohjalla, mutta tv-sisältötuotannossa tulos jää vaatimattomalle tasolle, yhtiö kertoo. Premedia-liiketoiminnan liikevaihto kasvaa selvästi vuoden aikana ja kannattavuus pysyy tyydyttävällä tasolla.

Verkkopalvelut-liiketoiminta pysyy tappiollisena myös loppuvuonna, mutta toteutetut toimenpiteet pienentävät tappioita joulukuusta lähtien. Suoramarkkinoinnin kannattavuus tulee olemaan hyvällä tasolla, Talentum toteaa.

Verkkoliiketoiminnan konsultoinnin viimeinen neljännes on alkanut hyvin, mutta kauden kahdella viimeisellä kuukaudella on kuitenkin joidenkin projektien alkamiseen liittyviä epävarmuustekijöitä. Satama Interactiven kertaluonteinen liikearvojen alaskirjaus vie kokonaistuloksen selvästi negatiiviseksi.

Mainosmarkkinoiden epävarmuus vaikeuttaa Talentum konsernin viimeisen vuosineljänneksen ja koko vuoden tuloksen arviointia. Liiketoiminnan kassavirta tulee olemaan selvästi positiivinen ja vakavaraisuus säilyy hyvänä. Satama Interactiven alaskirjaukset vievät Talentum-konsernin kokonaistuloksen kuitenkin tappiolliseksi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat