Syyttäjä vaatii Anni Törnin taposta syytetylle miesystävälle lähes kymmenen vuoden tuomiota – "Tämä väkivalta on ollut miesvoimaa eri muodoissaan"

0:44

Istuntopäivän päätteeksi Etelä-Savon käräjäoikeudessa kuultiin syyttäjän, Anni Törnin oikeudenomistajien sekä naisen taposta syytetyn miehen loppulausunnot.

Video: Anni Törnin surmajutun käsittely alkoi viikko sitten Etelä-Savon käräjäoikeudessa Savonlinnassa.

Syyttäjä vaati loppulausunnossaan, että miesystävä on tuomittava taposta ja hautarauhan rikkomisesta vähintään 9 vuoden ja 6 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Syyttäjä katsoi, että mies oli tappanut naisystävänsä tahallaan, ja että teon motiivina oli ollut parisuhderiita, josta myös mies itse on oikeudessa kertonut.

Näkemyksensä tueksi syyttäjä vetosi etenkin oikeuslääkärin lausuntoon ja kuolemansyylausuntoon.

Oikeudessa aiemmin kuullun oikeuslääkärin mukaan Törn sai ennen kuolemaansa ainakin viisi voimakasta iskua päänsä alueelle.

Oikeuslääkärin mukaan iskuja on voinut olla useampi, jos teossa on käytetty pelkästään nyrkkejä. Syyttäjä katsoi loppulausunnossaan, että mitään viitteitä muista tekovälineistä ei ole.

– Tämä väkivalta on ollut miesvoimaa eri muodoissaan.

Syyttäjän näkemyksen mukaan väkivalta alkoi sen jälkeen, kun Anni Törn oli uhannut miestä abortilla. Myös tästä on oikeudessa kuultu miehen kertomus. Mies on kertonut, että hänellä sumeni uhkauksen jälkeen päässä.

Oikeuslääkärin arvioon vedoten syyttäjä totesi, että Törn on ollut heti väkivallan alettua tilanteessa puolustuskyvytön.

Mitä kylpyhuoneessa todella tapahtui? 

Taposta syytetyn miesystävän puolustus puolestaan vetosi loppulausunnossaan siihen, että myös Törn oli käyttänyt kuolemaansa johtaneessa tilanteessa väkivaltaa.

Puolustuksen näkemyksen mukaan Törn aloitti väkivallan, ja oli miestä kohtaan väkivaltainen jo aiemmin illalla vietetyissä juhlissa.

– Jos näin on, että jo ennen sinne * (miehen) kotiin menemistä Anni Törn oli se, jolla kädet heiluivat, tekeekö se miehen kertomuksesta, että ne olivat heiluneet vielä toisen kerran kylpyhuoneessa, epäuskottavan.

Oikeuslääkärin arvioon vedottiin niin ikään miehen loppulausunnossa. Puolustus katsoi, että Törnin vammojen perusteella arvailujen varaan jäi, mitkä naisen vammoista olivat miehen aiheuttamia ja mitkä esimerkiksi kaatumisen.

Arvailujen varaan jäi myös se, mitä kylpyhuoneessa lopulta tapahtui, sillä mies kertoi oikeudenkäynnissä, ettei muista tapahtumista mitään.

Puolustus katsoi, että kyseessä ei kuitenkaan ollut tahallinen henkirikos. Miehen asianajaja kuitenkin sanoi, että mies on valmis ottamaan rangaistuksen teostaan ja että tämä on katuvainen.

Mies on myöntänyt syyllistyneensä korkeintaan perusmuotoiseen pahoinpitelyyn ja kuolemantuottamukseen.

Käräjäoikeus antaa ratkaisunsa asiassa 17. päivä joulukuuta. 

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja