Syötkö näitä närästyslääkkeitä? Tutkimus yhdisti ne hengenvaarallisen vakavaan koronavirustartuntaan – suurin riski tuoreilla käyttäjillä
Närästyksen hoidossa käytettävät protonipumpun estäjä -lääkkeet saattavat altistaa koronavirustartunnan vakavammille muodoille, tuore tutkimus osoittaa. Varsinkin kuukauden sisällä aloitetut lääkitykset liittyivät riskiin.
Tutkimus perustuu tietoihin yli 130 000 korealaisaikuisesta, joista 14 000 käytti protonipumpun estäjiä ja 6 200 oli käyttänyt niitä aiemmin.
Lääkityksellä olevat eivät saaneet koronavirustartuntaa sen todennäköisemmin kuin muutkaan, mutta tartunnan saatuaan he tarvitsivat selvästi todennäköisemmin hengityskonetta ja joutuivat tehohoitoon tai menehtyivät. Vakavaoireisen tartunnan todennäköisyys oli heillä 80 prosenttia suurempi kuin osallistujilla, jotka eivät käyttäneet protonipumpun estäjiä. Todennäköisyys oli vielä suurempi potilailla, jotka olivat aloittaneet protonipumpun estäjä -lääkityksen kuukauden sisällä. Aiemmat lääkitykset eivät vaikuttaneet riskeihin.
Koronavirus tarttuu keuhkojen lisäksi mahdollisesti suoliston kautta, joten protonipumpun estäjät saattavat hyvinkin altistaa pahemmalle tartunnalle. Tutkijat huomauttavat, että tuloksiin ovat kuitenkin voineet vaikuttaa monet seikat, joita tutkimuksessa ei pystytty huomioimaan, joten niitä kannattaa tulkita varoen.
Aiemmissa tutkimuksissa protonipumpun estäjät on yhdistetty myös keuhkokuumepotilaiden ongelmiin, vatsasyöpään ja jopa dementiaan.
Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä Gut-lehdessä.
Copyright 2020 Duodecim. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää