Tutkimus: Yleiset närästyslääkkeet suurentavat dementiariskiä

Saksalaistutkimus osoittaa, että protonipumpun estäjiä eli PPI-lääkkeitä närästykseen ja muihin vatsavaivoihin käyttävät iäkkäät ovat muita suuremmassa vaarassa sairastua dementiaan. Tulokset vahvistavat saman tutkijaryhmän aiempia havaintoja.

PPI-lääkkeitä käyttävien yli 75-vuotiaiden riski sairastua dementiaan oli noin 40 prosenttia suurempi kuin samanikäisten verrokkien, jotka eivät olleet kyseisillä lääkityksillä.

Yhteydet havaittiin riippumatta potilaiden iästä, sukupuolesta, muista sairauksista tai lääkityksistä.

JAMA Neurology -lehdessä julkaistut tulokset perustuvat 74 000 yli 75-vuotiaan saksalaisen terveysvakuutustietoihin vuosilta 2004–2011.

Lääkitysten lisäksi muutkin seikat ovat voineet vaikuttaa tuloksiin, mutta samansuuntaisia havaintoja on tehty aiemminkin. Esimerkiksi hiirikokeissa PPI-lääkkeet ovat aiheuttaneet dementiaan liittyviä aivomuutoksia.

Aiemmissa tutkimuksissa varsinkin pitkät ja suuriannoksiset PPI-lääkitykset on yhdistetty lisäksi sydänoireisiin, vatsasyöpään, osteoporoosin pahenemiseen ja keuhkokuumeisiin. Tämän takia lääkäreiden kannattaisi miettiä tarkkaan ennen pitkien PPI-lääkitysten määräämistä potilaille.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.​​​​​​​

Miten muistisairautta voi ehkäistä tai hidastaa?

Yleislääketieteen erikoislääkäri Ari Rosenvall kertoi Hyvää Elämää -ohjelmassa, miten muistisairauden syntyyn ja etenemiseen voi vaikuttaa.

Lue myös:

    Uusimmat