Synkkä rajapyykki ylittyi: Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueella jo yli puoli miljoonaa koronakuolemaa

Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueella on kirjattu tähän mennessä jo yli 500 000 koronaan liittyvää kuolemaa, selviää uutistoimisto AFP:n virallisiin lukuihin perustuvista laskelmista.

Kyseessä on toinen alue maailmassa, jossa koronaan liittyvien kuolemien määrä on ylittänyt puolen miljoonan rajapyykin. 12 päivää aiemmin synkkä rajapyykki ylittyi Euroopassa.

Alueella on yhteensä 29 maata, joista eniten kuolemantapauksia on Brasiliassa ja Meksikossa.

Brasiliassa on määrällisesti toiseksi eniten koronakuolemia maailmassa. Maassa on kirjattu yhdysvaltalaisen Johns Hopkins -yliopiston seurannan mukaan yli 192 000 koronakuolemaa. Meksikossa kuolemantapauksia on puolestaan kirjattu yli 122 000.

Paitsi, että Brasiliassa on maailmanlaajuisesti kirjattu verrattain paljon koronakuolemia, on maassa varmistettu myös määrällisesti kolmanneksi eniten tartuntoja. Brasiliassa on varmistettu pandemian aikana yhteensä yli 7,5 miljoonaa koronavirustartuntaa.

Maailmassa lähes 82 miljoonaa tartuntaa

Johns Hopkinsin seurannan mukaan maailmanlaajuisten tartuntojen määrä läheni keskiviikkona alkuyöstä 82 miljoonaa.

Näistä Latinalaisen Amerikan alueella on AFP:n mukaan kirjattu yli 15 miljoonaa tartuntaa. Eniten tartuntoja on sen sijaan ollut Euroopassa, jossa on varmistettu uutistoimiston laskelmien mukaan noin 26 miljoonaa koronatapausta.

Maailman maista määrällisesti eniten tartuntoja on ollut Yhdysvalloissa, jossa tartunnan on tähän mennessä saanut yli 19,5 miljoonaa ihmistä. Seuraavana tartuntamäärissä on Intia, jossa tartuntoja on varmistettu yli 10,2 miljoonaa.

Yhdysvalloissa on myös määrällisesti eniten koronakuolemia maailmassa. Liittovaltion alueella on kirjattu Johns Hopkinsin mukaan yli 337 000 koronaan liittyvää kuolemaa.

Maailmanlaajuisesti kuolemantapauksia on kirjattu jo yli 1,78 miljoonaa.

Argentiina aloitti koronarokotukset

Latinalaisen Amerikan maista Meksiko, Chile ja Costa Rica aloittivat viime viikolla koronarokotusohjelmansa.

Argentiina liittyi edellä mainitun kolmikon joukkoon tiistaina, joskin siellä rokotukset aloitettiin käyttäen kiistanalaista venäläisvalmisteista Sputnik V -rokotetta. Meksikossa, Chilessä ja Costa Ricassa käytössä on yhdysvaltalaisen Pfizerin ja saksalaisen Biontechin yhteistyössä kehittämä koronarokote.

Myös monessa Euroopan maassa aloitettiin viikonlopun aikana rokotukset samaista Pfizerin ja Biontechin rokotetta käyttäen. Suomessa ensimmäiset pistokset annettiin sunnuntaina.

Lue myös:

    Uusimmat