Suomeen tulossa jopa 40 000 rokoteannosta tällä viikolla – tämä kaikki uusista muunnoksista tiedetään

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) pitivät tänään tilannekatsauksen, jossa käsitelyiin tautitilannetta ja koronavirustilanteen epidemiologista arviota Suomessa sekä kansainvälisesti. Lisäksi tilaisuudessa kuultiin virusmuunnoksista Suomessa ja toimenpiteistä rajalla.

Tilannekatsauksessa olivat mukana strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki STM:stä, ylilääkäri Taneli Puumalainen THL:sta, professori Olli Vapalahti Helsingin yliopistosta ja tutkimusprofessori Hannu Kiviranta THL:sta.

MTV Uutiset seurasi tiedotustilaisuutta hetki hetkeltä:

13.00 Tilaisuus päättyy.

12.59 On vaikea ennakoida vielä, miten nopeasti rokotukset kevään ja kesän aikana toteutuvat. Jos kaikki menee odotetusti niin riskiryhmiin kuuluvat ja terveydenhoidon ammattilaiset on saatu kesän kynnyksellä rokotettua ja rokotteet voidaan käynnistää muillakin ryhmillä, Puumalainen sanoo.

12.57 Uutta varianttia kantaneet henkilöt ovat suomalaisia ja he ovat olleet karanteenissa. Heidän lähipiirinsä on tiedossa ja lähipiiriltä on otettu näytteet. Viruksen uuden variantin ei tätä kautta pitäisi erityisesti lähteä leviämään, Puumalainen sanoo.

12.53 On oletettavaa, että nyt havaitut uudet variantit eivät jää viimeiseksi,Vapalahti sanoo.

12.47 Hyvä uutinen on se, että vakavammalta tämä uusi variaatio ei vaikuta sairastumisen osalta, Puumalainen toteaa.

12.45 Nämä uudet variantit eivät olleet vielä keväällä syntyneet. Syksyllä Suomesta otetuissa testeissä niitä ei myöskään vielä näy. Huomattavaa leviämistä uusilla varianteilla ei ole vielä tapahtunut, Vapalahti sanoo.

12.42 Ei ole oletettavissa että nämä muuntuneet variaatiot aiheuttaisivat sen, että rokote niitä vastaan ei toimisi. Mutta epävarmuuksia tästä on vielä ja laboratoriotutkimuksia ollaan tekemässä maailmalla, Vapalahti sanoo

12.39 Odotamme tällä viikolla noin 30 000–40 000 annosmäärää rokotteita, Puumalainen sanoo.

12.36 Vaikuttaa siltä, että tapausmäärämme on pikkuhiljaa laskussa. Merkkejä ei ole siitä, että Iso-Britannian tai Etelä-Afrikan kaltaista nousukäyrää olisi odotettavissa, Puumalainen arvioi.

12.34 Näyttöä siitä ei ole vielä, että uusien virusvarianttien tauti olisi vakavampi, Voipio-Pulkki sanoo.

12.33 Media aloittaa kysymykset.

12.30 Iso-Britanniasta Suomeen saapuneiden tulisi hakeutua vielä uuteen testiin, että mahdolliset lieväoireisetkin tapaukset saadaan selville, Kiviranta sanoo.

12.27 Tietomme uusista viruskannoista ovat rajallisia, tutkimukset ovat vielä kesken, kertoo Vapalahti.

12.24 Syksyllä Suomessa levinneet viruskannat poikkeavat selvästi siitä, mitä keväällä Suomessa levisi, Vapalahti sanoo.

12.22 Uudet variantit tarttuvat huomattavasti herkemmin, Vapalahti toteaa.

12.21 Uusista varianteista Suomeen on rantaunut sekä eteläafrikkalaista että brittiläistä varianttia, Vapalahti sanoo.

12.17 On ilmiselvää että jos rajoituksissa yhtään lipsutaan, niin tartuntamäärät lähtevät nousuun, Voipio-Pulkki toteaa.

12.14 Teho-osastojen kuormitus näyttää vakiintuneen noin kolmeenkymmeneen potilaaseen. Kokonaiskuormitusaste on pysynyt kohtuullisen matalana,Voipio-Pulkki toteaa.

12.09 Lomien aikana testeihin ei hakeuduttu yhtä aktiivisesti kuin muulloin. Lähipäivät tulevat näyttämään todellisen tautitilanteen, Puumalainen sanoo.

12.08 Laboratoriotestejä on tehty yli 2,4 miljoonaa. Sairaalahoidon kuormitus on melkolailla ennallaan, mutta vaihtelee päivittäin, Puumalainen toteaa.

12.04 Pandemia jatkuu edelleen yhtä aktiivisena kuin ennenkin, toteaa THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen.

Lue myös:

    Uusimmat