WHO: Uusia koronatartuntoja todettu ennätysmäärä viimeisen vuorokauden aikana – yhteensä tartuntoja maailmassa nyt yli 8,9 miljoonaa

Ruotsin Jällivaarassa koronatilanne pahenee nopeasti 2:26
Katso yllä oleva video: Ruotsin Jällivaarassa koronatilanne pahenee nopeasti.

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan maailman koronavirustartunnoissa kirjattiin jälleen sunnuntaina korkein päiväkohtainen luku, kun tartuntojen määrä nousi vuorokaudessa noin 183 000:lla. Asiasta kertoo muun muassa Guardian.

Suurin osa uusista tartunnoista todettiin Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Edellinen päiväkohtainen ennätysmäärä kirjattiin viime torstaina.

Maailman tartuntamääriä seuraavan baltimorelaisen Johns Hopkins -yliopiston tilaston mukaan maailmassa on todettu nyt yli 8,9 miljoonaa koronavirustartuntaa.

Suuri osa tartunnan saaneista on jo parantunut viruksen aiheuttamasta taudista. Lähes 468 000 ihmistä on kuollut virukseen liittyen.

Määrällisesti eniten tartuntoja ja kuolemia on todettu Yhdysvalloissa, jossa tartuntojen määrä lähestyy 2,3 miljoonaa. Kuolleita on noin 120 000.

Välilukuun suhteutettuna Yhdysvalloissa on miljoonaa asukasta kohden kuollut virukseen liittyen 369 ihmistä. Suomessa vastaava suhdeluku on 59.

Katso yllä oleva video: Ruotsin Jällivaarassa koronatilanne pahenee nopeasti.

Brasiliassa jo yli 50 000 koronakuolemaa

Brasiliassa on tilastoitu jo yli 50 000 koronavirukseen liittyvää kuolemaa, maan terveysministeriö kertoi sunnuntaina. Tartuntoja noin 210 miljoonan asukkaan maassa on todettu jo lähes 1,1 miljoonaa.

Latinalaisen Amerikan suurimman maan koronaluvut ovat toiseksi synkimpiä maailmassa. Enemmän sekä tartuntoja että kuolemia on tilastoitu vain Yhdysvalloissa.

Latinalaisen Amerikan alueella tartuntamäärät ovat olleet kasvussa myös muun muassa Meksikossa, Perussa ja Chilessä.

Esimerkiksi Perussa tartuntoja on todettu noin 250 000, mutta maa valmistautuu silti avaamaan ostoskeskukset maanantaina lähes sadan päivän eristystoimien jälkeen.

Noin 32 miljoonan asukkaan Perussa koronaan liittyvien kuolemien kokonaismäärä nousi sunnuntaina yli 8 000:n.

Meksikossa tapauksia on todettu yli 180 000 ja virukseen liittyviä kuolemia on tilastoitu yli 21 000. Meksikon asukasluku on noin 126 miljoonaa.

Chilessä kuolleiden kokonaismäärä lähes kaksinkertaistui uutistoimisto AFP:n mukaan lauantaina, kun uuden tilastointitavan myötä lukuun alettiin lisätä myös viruksesta todennäköisesti johtuvat kuolemat.

Viruksen liitettyjä kuolemia on uutistoimiston mukaan nyt noin 7 150. Tartuntoja maassa on todettu yhteensä yli 242 000. Chilessä asuu noin 19 miljoonaa ihmistä.

Testauksen puutteiden takia todelliset luvut ovat asiantuntijoiden mukaan todennäköisesti paljonkin korkeampia.

Lue myös:

    Uusimmat