Suuri osa Rodoksen paloista sammutettu

Rodoksen lomasaarella riehuvat metsäpalot on saatu osittain hallintaan. Palokuntalaiset kertoivat aamulla, että palon eteneminen on paikoitellen pysäytetty.

- Tilanne on helpottunut hieman, mutta on yhä vaarallinen, sanoi alueen maaherra Fotis Chatzidiakos Kreikan radiossa uutistoimisto DPA:n mukaan.

Paloja oli taltuttamassa suuri määrä sammutuslentokoneita ja helikoptereita.

Kreikkalaisviestimet kertoivat, että 61-vuotias rodoslainen mies on tuomittu metsäpalon aiheuttamisesta neljäksi vuodeksi vankilaan. Mies oli kulottanut aluskasvillisuutta pelloillaan, mistä palo oli päässyt riistäytymään irti.

Miehelle määrättiin myös 15 000 euron sakot.

Lähes viikon kestäneissä paloissa tuhoutui 5000 hehtaaria metsää ja myös kymmeniä suomalaisturisteja evakuoitiin

Ranska, Italia ja Kypros ovat lähettäneet saarelle sammutuskalustoa.

Viranomaisten mukaan saaren matkailijat ovat kuitenkin turvassa. Kolmesta hotellista evakuoitiin eilen turisteja palon tieltä, koska tuulet kuljettivat paksua savua kaakkoisrannikon turistialueelle.

(MTV3-STT-DPA)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat