Supo: Kymmenillä terroristiyhteyksiä Suomessa

Suojelupoliisin mukaan Suomessa oleskelee, tai on oleskellut, useita kymmeniä ihmisiä, joilla on, tai on ollut, yhteyksiä kansainväliseen terrorismiin.

Suomesta on Supon mukaan pidetty yhteyksiä hyvin erilaisiin järjestöihin. Supon terrorismin torjunnan yksikön päällikkö Lasse Anttila sanoo Helsingin Sanomissa, että mukana on sekä ääri-islamistisia että separatistisia, eli itsenäisyyttä vaativia järjestöjä.

- Hyvin samoista järjestöistä puhutaan kuin muissakin pohjoismaissa, Anttila sanoo lehdessä.

Anttilan mukaan osa kytköksistä voi olla normaalia yhteydenpitoa sukulaisiin. Joukossa on kuitenkin myös ihmisiä, joiden tiedetään esimerkiksi kannattavan jotakin väkivaltaista radikaalia aatetta.

Muutamat yksittäiset ihmiset ovat olleet halukkaita lähtemään Suomesta aseellisiin taisteluihin kriisialueille. Anttilan mukaan ei olisi yllätys, jos taisteluihin tai terroristien koulutusleireille olisi myös osallistuttu.

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat