Presidentti Niinistö: EU:n pakolaispolitiikassa on häivähdys itsepetosta – "Uskottelemmeko noudattavamme vanhoja sopimuksia, mutta rakennamme piikkiaitoja?"

1:42
Katso tiivistetty versio presidentti Sauli Niinistön puheesta.

Onko Euroopan unionin pakolaispolitiikassa "asenteellinen ristiriita"? Tätä pohti presidentti Sauli Niinistö suurlähettiläskokouksessa pidetyssä mediatilaisuudessa.

Vuoden 2015 pakolaiskriisi on Euroopan unionin johdolla ainakin jonkin tason trauma. Sekä Saksan liittokansleri Angela Merkel että Ranskan presidentti Emmanuel Macron ovat jo ehtineet todeta, että Afganistanista pakenevia täytyy auttaa maan lähialueilla. Kreikka on sanonut suoraan, ettei se halua vuoden 2015 uusintaa. 

– Lähialueilla auttaminen kai on ainoa mahdollisuus auttaa massaliikenteen syntyminen. Totesin vuonna 2016, että vanhat sopimukset soveltuvat aika huonosti täysin toisenlaisiin olosuhteisiin, joissa elämme, Niinistö totesi Iltalehden kysymykseen.

– Olemme Euroopassa pitäneet kovasti kiinni sopimuksista, mutta on rakennettu piikkiaitaesteitä ja hiljaisesti hyväksytty pushback-toiminta. Maksetaan muutamille rajavartijoille siitä, että nämä estävät Eurooppaan saapumisen, Niinistö jatkaa.

Niinistön mukaan EU:ssa on kenties havaittavissa itsepetosta.

– Onko sellainen tilanne, että uskottelemme noudattavamme vanhoja sopimuksia, ja toimimme kaikin tavoin, ettei noudattamistilanne tulisi vastaan? Asenteellisesta ristiriidasta pitää osata keskustella ja se täytyy myös osata tunnustaa, Niinistö toteaa.

Evakuointien määräaikaa puhuttaa

Yhdysvaltojen on määrä vetäytyä Afganistanista elokuun lopussa. Käytännössä tämä todennäköisesti tarkoittaa myös evakuointien loppumista, sillä Yhdysvaltain armeija suurelta osin vastaa Kabulin kentän turvallisuudesta.

Jotkut maat ovat jo toivoneet, että Yhdysvallat venyttäisi määräaikaa. Suurinta osaa Afganistanista hallitseva Taleban on vastustanut ajatusta jyrkästi.

– Viimeisimmät uutiset näyttävät kertovat, että Taleban pyrkii kiirehtimään jollain tapaa evakuointitoimia. Tästä kai joudutaan tekemään se johtopäätös, että Yhdysvaltain ja Talebanin välillä aikarajoista on keskusteltu ja päädytty elokuun loppuun, Niinistö toteaa Helsingin Sanomien kysymykseen.

– Uskon, että keskusteluyhteyden ylläpito Talebaniin on välttämätöntä ja uskon, että sellaista sielä käydäänkin, Niinistö jatkaa.

Suomen evakuointipäätökset "nopeita ja kohdillaan"

MTV Uutiset kysyi presidentti Niinistöltä, pitäisikö alihankintasopimuksella Suomelle työskennelleet afgaanit evakuoida maasta. Näihin henkilöihin lukeutuvat muun muassa suurlähetystön turvallisuudesta vastanneet ihmiset.

– Hallitus on linjannut selkeästi ja numeerisesti ne ihmiset, jotka evakuoidaan. Minulla ei ole siinä suhteessa mitään huomautettavaa. Minusta hallituksen linjaukset ovat olleet nopeita ja kohdallaan, Niinistö toteaa.

Suomi lähetti sotilasosaston auttamaan evakuoinneissa. Lainsäädäntö olisi myös mahdollistanut osaston lähettämisen tavallaan etukäteen valmisteleviin ja tiedusteleviin tehtäviin Afganistaniin. Näin ollen se olisi voinut aloittaa toimintansa jo aikaisemmin.

– Ainakin minä olin valmis, että koko tuo suppea osasto, joka Suomesta lähti, olisi voitu lähettää jo ennen päätöksentekoa valmistelu- ja tiedustelutehtäviin, Niinistö toteaa STT:n kysymykseen.

Tuolloin osastolla tosin ei olisi ollut voimankäyttömahdollisuutta ennen lopullista päätöstä, Niinistö muistuttaa.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja