Suomussalmen lämpöputkivuoto tukittu

Suomussalmen kaukolämpöverkon vuoto on saatu tukittua. Suomussalmen kunnan tekninen johtaja Antti Westersund kertoo kuitenkin, ettei lämpöä ole saatu vielä kiertämään.

Verkosta ehti valua pois niin paljon vettä, että Westersundin arvion mukaan kestää aamuun ennen kuin putket saadaan uudelleen täyteen. Sen jälkeen asunnot alkavat lämmetä vähitellen.

-Päivä on varmaan pitkällä ennen kuin asunnoissa on taas normaali lämpötila.

Westersund kertoo vian syntyneen siksi, että putki oli ruostunut puhki. Vuoto havaittiin noin kolmelta päivällä ja vuotokohdan putkistoa ruvettiin kaivamaan esille myöhään eilen illalla.

Vuodon vuoksi Suomussalmen keskustan eli entisen Ämmänsaaren alueen lämmönjakelu ei toimi. Alueen kiinteistöjen lämmöt ovat laskeneet paikoin jo 15 asteeseen. Suomussalmella on tällä hetkellä pakkasta lähes 30 astetta. Alueella asuu useita satoja ihmisiä.

Westersund luottaa siihen, että ongelma saadaan ratkaistua ennen kuin sisälämpötilat ehtivät laskea pakkasen puolelle. Evakuointeihin ei hänen mukaansa näillä näkymin tarvitse ryhtyä, mutta osa kylmimpien talojen asukkaista saattaa silti siirtyä yöksi sukulaisten tai tuttavien luo.

Terveyskeskuksessa varalämmöt päälle

Keskustan alueella sijaitsee terveysasema ja vanhusten palvelutalo. Terveysasemalla on noin 70 potilasta vuodeosastolla. Kaikkein huonokuntoisimpia potilaita terveysasemalla ei ole, sillä heidät siirretään pääsääntöisesti Kajaanin keskussairaalaan.

Ämmänsaaren palvelutalossa on yhteensä noin 190 asukasta. Palvelutalon henkilökunnan mukaan asuntojen lämpö on laskenut muutamalla asteella, mutta muuten tilanne on hyvä. Asukkaille on jaettu ylimääräisiä peittoja.

Antti Westersundin mukaan terveyskeskuksen öljyllä toimiva varalämmitysjärjestelmä aiotaan joka tapauksessa käynnistää. Jos vikaa ei jostain syystä saada korjattua, kunta on varannut lämpimiä tiloja esimerkiksi kouluista mahdollista evakuointia varten.

MTV3 - STT

Lue myös:

    Uusimmat