Suomi toivoo Venäjän ruoppaavan Suursaaren matalikon

Suomen liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt Propontis-tankkeriturman jälkeen Venäjän viranomaisia harkitsemaan matalikon ruoppaamista Suursaaren luona, kertoo meriturvallisuusjohtaja Paavo Wihuri Merenkulkulaitoksesta.

100 000 tonnin öljylastissa ollut Propontis ajoi helmikuussa matalikolle, joka sijaitsee Suursaaren eteläkärjestä noin 20 kilometriä länteen. Vaikka laivan keula ja pohja vaurioituivat, öljyä ei päässyt valumaan mereen.

Avomerioloissa erittäin pieni 13 metrin matalapiikki sijaitsee Suursaaren eteläpuolella, normaalin reittijakojärjestelmän mukaisella länteen päin menevän liikenteen kaistalla.

Matalikon välttämiseksi otettiin 2000-luvun alussa käyttöön Suursaaren pohjoispuolelta länteen päin kulkeva syvempi 16-17 metrin reitti. Öljytankkerit käyttävät sitä vain muutamia Propontiksen tapaisia poikkeuksia lukuun ottamatta.

- Jos Suursaaren matalikosta ruopataan pois 6-7 metriä, on väylä myös siellä tarpeeksi syvä täydessä lastissa kulkeville tankkereille, Paavo Wihuri sanoo.

Pohjassa irtokiviä ja hiekkaa

Matalikko on ruopattavissa; kyse on irtokivistä ja hiekasta.

- Ja väittäisin, että Propontis vei siitä jo suuren osan pois, eli se on osin jo ruopattu, Wihuri heittää.

Kreikan lipun alla kulkenut tankkeri ajoi hänen mukaansa matalikon läpi, ja vasta sitten todettiin jotakin tapahtuneen.

Onnettomuuden jälkeen 249 metriä pitkä laiva siirtyi omin konein ankkuriin kansainvälisille vesille 50 kilometriä Loviisasta etelään.

Sukeltajat tarkastivat kaksirunkoisen tankkerin pohjan, jolloin keulassa havaittiin repeytymiä ja pohjan oikealla puolella kaksi 20-40 sentin painaumaa.

Luokituslaitos edellytti lastin purkamista turvallisuussyistä, ja Neste osti lastin Kilpilahden satamassa.

Propontiksessa oli 25 hengen filippiiniläismiehistö ja kreikkalaispäällystö. Alus oli lähtenyt Koiviston satamasta (Primorskista) Venäjältä ja oli matkalla Britanniaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat